torstai 27. syyskuuta 2007

Joukkuekilpailu...

Nyt on lisätty tuo joukkuekisasta kirjoittamani juttu tuonne Pejopen sivuille.

Joukkue SM

Jutussa on lainaus Suomisen Jarkon blogista, koskien tuota kisan pistelaskua.

Sain juuri kirjoitettua valmiiksi raportin myös Sm-finaalista ja sekin aikanaan tuonne sivuille ilmestyy. Aika rauhallinen kausi on ollut nyt kalastuksen ja sidonnan suhteen. Ei ole oikeastaan paljoa tehnyt kalastamaankaan mieli, kun on sairaana ollut. Kovasti on tullut nettiä selattua ja mietittyä välinepäivityksiä ensi vuodelle. Myös olen kuittanut etsiä hyviä väkäsettömiä koukkuja nettiputiikkien valikoimista. Onhan niitä muutamia jo löytynytkin, mutta vielä ei ole viitsinyt tilausta tehdä... Pakolliseen hankintaa menee videopuolelta ainakin Trout Bum Diaries vol. 1 Patagonia ja vol. 2 Kiwi Camo. Oli sen verran vakuuttavat noiden videoiden esittelypätkät...

lauantai 22. syyskuuta 2007

Top-5 Perhot

Tässä olisi sitten kesän viisi parasta perhoa. Ei mitään uutta ihmeperhoa tänä(kään) vuonna oikeastaan löytynyt, vaan vanhoilla tutuilla kaloja tuli. Pintureita on näistä viidestä peräti kaksi, joka on todella paljon siihen nähden, miten vähän niitä tulee käytettyä. Kulunut kesä avasi silmäni pinturikalastukselle, tai oikeammin sen tehokkuudelle. Kun aikaisempina vuosina tuntui, ettei kalat oikein pintaperhoon ole halukkaita nousemaan, oli tilanne nyt päinvastainen: parilla reissulla ei kalaa tullut kuin pinturilla! Yksi perho oli tänä kesänä ylit muiden, mutta muita en sen kummempaa järjestykseen laittanut...

Kesän 2007 paras:


Flashback-larva kuulalla. Kesällä saamistani harjuksista n. 80% tuli tällä perholla. Lestijoella, Huopanalla, Äyskoskella, Pyhäjoella... Perho pelasi kaikkialla. Monella reissulla ei muilla perhoilla tullut kalaakaan, mutta tämä tuntui harjuksia kummasti miellyttävän. Ainoa mielenkiintoinen juttu oli, etten saanut perholla ainuttakaan kirjolohta tai taimenta. Kalastajassa vika kenties?


Yleisperho nro.1 kirjolohelle. Kirjolohet olivat jälleen kerran aivan hulluina tähän perhoon. Lestijoella ei kirjolle oikeastaan muuta olisi tarvinutkaan! Pelasi myös niillä muutamalla reissulla mitä tuli Ahvenlammelle tehtyä. Perho antoi kaikki saamani kirjolohet (3kpl), mitä finaalin järviosuudella Valkeisella sain.



Toinen kesän huippupintureista. Kelpasi kaloille erityisesti Lestijoella. Määrällisesti ei mitenkään hirvittävän paljoa antanut, mutta yleensä reissun isoimmat harjukset tulivat tällä.



Kesän yllättäjä. Kuulapäinen minitinseli oli varsin mukava tuttavuus. Kalastin perholla oikeastaan vain taimenta, mutta pari komeaa harjustakin tällä tuli. Myös kesän paras kalas, 56cm taimen Huopanalta, tuli tällä Tuo taimen oli kyllä kaikin puolin täydellinen: täysin ehjät evät, täysin virheetön ulkomuoto ja painoakin varmasti lähemmäs 2,5kg. Kala otti luonnonuoman Saunamontusta aivan kuohun alta keskellä päivää.



Tässä kaksi variaatiota murkusta. Toimivat harjukselle kuin tauti. Antoi kalaa Lestijoella, Huopanalla ja Äyskoskella. Myös taimenet olivat kiinnostuneita perhosta, mutta eivät vain tulleet ylös asti... Antoivat lähes kaikki kalat kesän viimeisellä reissulla Lestijoelle.

torstai 20. syyskuuta 2007

Kausi alkaa olemaan paketissa

Ei ihan täysin pidä paikkaansa tuo otsikko, mutta jokikalastus on omalta osaltani tälle vuodelle jo takanapäin. Järville tulee vielä varmasti muutama reissu tehtyä. Myös merelle taimenta pitää lähteä pyytämään, kunhan tämä syksy tästä vielä kylmenee.

Mutta tässä mukavasti ehtii muistella kulunutta kesää ja sen tarjoamia hienoja muistoja. Kausi alkoi tuttuun tapaan maalis-huhtikuussa Lestijoen Raiviossa sumukorentojen kuoriutumisella. Tosin vähässä olivat korennot tänä keväänä. Ainuttakaan pintakäytiä ei reissuilla näkynyt! Nymfit ja uppoperhot antoivat muutamia harjuksia. Kausi jatkui sitten jäiden lähdettyä Niskan- ja Hekkalankoskilla. Harjus oli lähes täysin kateissa, eivätkä kirjolohetkaan mitenkään hirvittävällä syönnillä olleet.

Toukokuun lopulla olikin sitten vuorossa kisakauden avaus, eli Kynäsjoen karsinta. Kisat meni aika nappiin, sillä sijoitus oli 2. Muutama viikko taas kalastusta Lestijoella ja taisimpa Ahvenlammellakin yhden reissun käydä. Saaliina kirjolohia ja muutama harjus, ei mitään ihmeellisempää. Pyhäjoella toinen karsinta 9.6. ja sieltä sijoitus oli 5. Tällä varmistuikin paikka Sm-finaaliin. Hyvät oli fiilikset. Lestijoella tuli pyörittyä koko kesäkuu, mutta yhden illan kävin vielä Pyhäjoellakin perhoa liottamassa. Se olikin mukava reissu, sillä sain kesän ekan mittataimen (43cm) Oulaistenkoskesta. Lisäksi pari mukavaa harjustakin erehtyi larvoihin...

Heinäkuu jatkui siitä mihin kesäkuu loppui: Lestijoella harjuksen perässä. Kesä oli ainakin Hekkalankoskella todella hiljainen harjuksen osalta. Laskin tuossa, että ainoastaa viisi mitallista harjusta kesällä koskesta sain! Viime vuonna tuon määrän sai yleensä yhdessä illassa. Huopanalla tuli myös parina päivänä oltua: 11.7 tuli ylös taimenet 40 ja 45cm, sekä 17. päivä 40, 52 ja 56cm. Tuo 56cm taimen jäikin sitten kesän "parhaaksi" kalaksi. Heinäkuun viimeinen viikko menikin sitten Tenolla. Jaksoin flunssassa kalastaa neljä lupaa. Saalis jäi yhteen taimeneen.

Elokuussa jatkui kalastus Lestijoella. Harjuksia tuli alkuun harvakseltaan, mutta löysin "vahingossa" Sämpilänkosken joka sitten pelastikin pitkälti koko kesän: ensimmäinen kosketus koskeen antoi neljä mitallista harjusta, joista suurin 40cm. Lisäksi sain (vihdoin yli 14 vuoden pyynnin jälkeen) ensimmäisen mittataimenen Korpelan padon alapuoliselta alueelta! Mittaa kalalla oli n.44cm. Ei vaikeaa arvat missä kalastin eniten ennen rauhoitusta... Huopanalla pari reissua, harjuksia tuli eniten, suurimmat n. 40cm. Kisailemaankin kerkesin ja joukkue Sm oli Kapeenkoskella. Pejopen joukkueessa kalasti minun lisäkseni Rissasen Vesa ja Kujalan Kaitsu. Sijoitus oli 7.(pieni pettymys kieltämättä). Valmistautuminen finaaliin alkoi kunnolla joukkukisan jälkeen. Järvillä tuli käytyä paljon, sillä oli hieman tuo seisovanveden kalastus unohtunut kesän aikana...

Finaali menikin sitten ihan suunnitelmien mukaan. Tavoitteena oli päästä kymmenen sakkiin ja tuohan sitten mukavasti toteutuikin, kun sijoitus oli 9. Finaalin jälkeen jaksoi olla pari päivää
rauhassa, ennen
kuin piti päästä kalaan. Lestijoella Sämpilänkoskella muutama reissu, jotka tarjosivat jälleen taimenen ja runsaasti harjuksia. Tosin taimen oli niukasti alamittainen (n.38cm), mutta harjukset olivat komeita: 40, 37, 37, 35cm... Pinturit pelittivät! 9.9. Oli kesän viimeinen reissu Lestijoelle ja tällä kertaa Raivioon. Mahtavaa oli kalastaa harjusta pinturilla, sillä mikään muu ei kelvannut! 15-20 harjusta 25-33cm kävi kalastajaa tervehtimässä. 15.9 oli seuran reissu Koirajärvelle. Saliina oli itselle flussa...

Kunhan tässä kerkiän, niin kuvaan kesän top-5 perhot, ja laitan ne tänne esille.

Seuraavista linkeistä löytyy kisaraportit karsinnoista. Joukkuekisan raportti julkaistaan kohtapuoliin tuolla Pejopen sivuilla, laitan senkin linkin tänne myöhemmin. Finaalista kirjoitus on vielä kesken.

Kynäsjoki
Pyhäjoki


maanantai 17. syyskuuta 2007

Ensimmäistä viestiä pukkaa...

No tulipahan nyt sitten blogi avattua. Tarkoituksenani olisi hieman kirjoitella omista kokemuksistani perhokalastuksen parissa. Kilpakalastus ja perhonsidonta ovat lähellä sydäntä, joten eiköhän niistä jotain juttua ala tulemaan. Tämä kuluva vuosi on ollut yksi parhaista mitä olen perhokalastuksen osalta saanut kokea ja toivonkin, että ensi syksynä voin sanoa samaa tulevasta vuodesta. Kireitä siimoja kaikille loppuvuodeksi!

Toivon lukijoilta (jos teitä nyt yhtää sattuu tään blogiin eksymään) palautetta kirjoituksista. Kaikenlainen palaute on hyvästä, sillä haluan kehittyä kirjoittajana.