Graphiten toiminta perustui Loopin Tradionalin kuuden laakerin päällä pyörivälle puolalle. Varsinaista jarrua kelassa ei esikuvansa mukaisesti ollut. Jarruttomuus ja kevyt siiman vetäminen kelalta ilman puolan ylipyörimisen vaaraa sopivat täydellisesti omaan käyttööni. Väsytän kalat aina kädellä, eli en väsytyksen aikana käytä kelaa ollenkaan, vaan siimasta vetämällä kontroloin kalaa. Kela on hyvin yksinkertainen ja siksi todella varmatoiminen. Eivät vaadi paljoa huoltoa toimiakseen moitteettomasti.
Omat Graphitet |
Kelan paino on materiaalina olevan komposiitin ansiosta todella kevyt, olisikohan ollut 70g kieppeillä. Tuo komposiitti myös tekee kelasta erittäin kestävän, eikä kivikoissa ja koskessa rymyämistä tarvitse pelätä, kuten alumiinisten tms. kelojen kanssa. Graphite on myös erittäin edullinen kela, joten näiden hankkiminen ei ole ylettömästi lompakkoa rasittanut. Myös kelan erilaiset väritykset ovat olleet varsin mukavia. Itselläni on näistä valmistetuista väreistä kuvassa olevat musta, sininen ja vihreä. Tiedän olemassa olevan ainakin kirkkaamman vihreitä.
Sitten se kelan ainoa huono puoli. Se on kelan jalka. Kuteen koko kela, myös se on komposiittia, ja todella ohuena ja suhteellisen kovassa rasituksessa, saatta tuohon jalkaan tulla halkeamia ja jopa paloja irrotota. Paras ratkaisuhan olisi ollut kelaan laittaa metallinen jalka, mutta eihän sitä ihan täydellistä kelaa kannata tehdäkkään...
Jos tiedät olevan muitakin värejä kuin nämä tässä kirjoituksessa mainitut, laita kommenttia tähän tekstiin. Samoin jos itselläsi on tätä kelaa ylimääräisenä, niin olisin halukas keskustelemaan sen ostamisesta! Erityisesti kiinnostavat nuo värilliset kelat.