Maailman paras perhokela

   Otsikko on varsin vaatimaton. Maailman paras. Jokaisella on tietysti omat mieltymyksensä, mutta minulle maailman paras perhokela on Loopin Graphite. Ensimmäisen Graphiteni sain 1990-luvun lopussa palkinnoksi jostain kilpailuista. Ja se oli rakkautta ensimmäisestä hetkestä alkaen. Kela oli täydellinen yhtä pientä asiaa lukuunottamatta, mutta siitä hieman myöhemmin.
   Graphiten toiminta perustui Loopin Tradionalin kuuden laakerin päällä pyörivälle puolalle. Varsinaista jarrua kelassa ei esikuvansa mukaisesti ollut. Jarruttomuus ja kevyt siiman vetäminen kelalta ilman puolan ylipyörimisen vaaraa sopivat täydellisesti omaan käyttööni. Väsytän kalat aina kädellä, eli en väsytyksen aikana käytä kelaa ollenkaan, vaan siimasta vetämällä kontroloin kalaa. Kela on hyvin yksinkertainen ja siksi todella varmatoiminen. Eivät vaadi paljoa huoltoa toimiakseen moitteettomasti.

Omat Graphitet

   Kelan paino on materiaalina olevan komposiitin ansiosta todella kevyt, olisikohan ollut 70g kieppeillä. Tuo komposiitti myös tekee kelasta erittäin kestävän, eikä kivikoissa ja koskessa rymyämistä tarvitse pelätä, kuten alumiinisten tms. kelojen kanssa. Graphite on myös erittäin edullinen kela, joten näiden hankkiminen ei ole ylettömästi lompakkoa rasittanut. Myös kelan erilaiset väritykset ovat olleet varsin mukavia. Itselläni on näistä valmistetuista väreistä kuvassa olevat musta, sininen ja vihreä. Tiedän olemassa olevan ainakin kirkkaamman vihreitä.

    Sitten se kelan ainoa huono puoli. Se on kelan jalka. Kuteen koko kela, myös se on komposiittia, ja todella ohuena ja suhteellisen kovassa rasituksessa, saatta tuohon jalkaan tulla halkeamia ja jopa paloja irrotota. Paras ratkaisuhan olisi ollut kelaan laittaa metallinen jalka, mutta eihän sitä ihan täydellistä kelaa kannata tehdäkkään...

   Jos tiedät olevan muitakin värejä kuin nämä tässä kirjoituksessa mainitut, laita kommenttia tähän tekstiin. Samoin jos itselläsi on tätä kelaa ylimääräisenä, niin olisin halukas keskustelemaan sen ostamisesta! Erityisesti kiinnostavat nuo värilliset kelat.

Liiiiiitsejä

   Ettei pelkäksi Graphiten ylistykseksi menisi, niin on tullut myös perhoja sidottua. Sekavärisiä liitsejä ja muita pikkuperhoja. 

Uv-liimalla läträilyä ja maailman rumin lohiperho

   Vuoden pimein aika antaa hyvän mahdollisuuden toteuttaa itseään perhonsidonnan parissa. Rasiat ovatkin hyvää vauhtia täyttyneet, mutta sidottavaa vielä riittää. Liitsejä ei kauheasti ole edelleenkään jaksanut sitoa, kun taas nymfi- ja larvarasiat alkavat olemaan täynnä. Pintarperhorasian tuossa perkkasin läpi ja kiertoon lähti kiva kasa perhoja. Uusia on tullut sidottua tilalle, mutta talven caddisurakkaa en ole vielä aloittanut. Säästelen sitä kylmemmälle kelille...

   Omaan perhonsidontaan otin nyt uv-liiman mukaan. Pari vuotta markkinoilla ollut uv-lampulla kovetettava liima on noussut jonkinlaiseksi muoti-ilmiöksi. Enkä ihmettele. Nätin kiiltävän selän tekeminen larvoihin ja nymfeihin on todella helppoa ja nopeaa. Isompiin perhoihin voi nopsaan kovettaa hienon pään silmineen. Itse olen käyttänyt Ikonin liimaa, joka on toiminut mainiosti. Muitakin merkkejä markkinoilla toki on. Lamppuna olen käynnänyt uv-laser osoitinta, joka ainakin vielä on toiminut kovettamalla liiman kovaksi ja kiiltäväksi muutamassa sekunnissa.
   Erityisen hyvänä koen liiman käytön pienissä ja hoikissa nymfeissä, sillä liima lisää hieman perhon painoa ja helpottaa juurikin pienten perhojen saamista syvemmälle. Muutama sidos tuossa kuvassa näkyy.

   Muutama lohiperhokin tuli tuossa sidottua. Sillä saralla ei sitominen kyllä lopu kesken, sen verran tyhjiltä rasiat näyttävät. Perusperhojen lisäksi sidottavaksi on tullut myös itselle uusia perhomalleja, koska ensi kesän reissulle Tenolle olen asettanut teeman "rumat perhot". Kyseessä on muutama perhomalli jota koittanut vältellä, vaikka ovatkin yleisesti tunnettuja ja monien luottoperhoja. 

   Tässä yksi noista perhoista, eli Francis. Mustana ja punaisena tämä Islannista kotoisin olevan perhon kerrotaan olevan todella toimiva läpi kauden. Rumahan se on. Ei pääse mihinkään.

Pintaperhofiilistelyä

   Pintaperhoilla kalastaminen on visuaalisin perhokalastuksen muoto. Onhan se hienoa nähdä kun iso harjus nousee pohjasta poimimaan pienen perhon pinnasta suuhunsa. Omassa kalastuksessa pintaperhot ovat kohtuullisen vähäisessä käytössä. Mutta ihan turhaan. Yleensä pintaperhot löytävät siimaan silloin, kun on havaittu pinta-aktiivisia kaloja. Mutta myös silloin kun ei pinnassa kaloja näy, olisi pintaperhoillakin hyvät mahdollisuudet onnistua. Varsinkin harjus nousee hanakasti pintaperhoihin, vaikka eivät pinnasta muuten ruokailisikaan.
   Monesti pintovalle kalalle kelpaa myös nymfi tai larva, joten yleensä jos kesken larvastelun havaitsee pintovan kalan, ei perhoja tule vaihdettua. Mutta eteen tulee myös tilanteita jolloin kalat keskittyvät pintaravintoon, eikä niitä saa uppoperhoilla harhautettua. Silloin ei voi muuta kuin kaivaa nöyrästi pinturiaskin esiin ja koittaa löytää sopiva perho.
   Yksi hyvä syy käyttää pintaperhoa on myös kovan kalastuspaineen alaisuudessa oleva vesisistö. Paljon häiriötekijöitä, jatkuvaa kahlausta ja monia perhoja nähneet kalat passivoituvat, eivätkä kelpuuta eteensä tulevia uppoperhoa. Tällöin yksi keino on käyttää pintaperhoa erittäin varovasti tarjottuna. Tämä saattaa aktivoida kalan ottamaan.

Klinkhammereitä

   Kuvassa on oma suosikkipinturi. Musta Klinkhammerin muunnos. Harjukselle toimiva perho läpi vuoden. Siimassa monesti kun kalat eivät ruokaile pinnasta, mutta tämä tuntuu kelpaavan. Siiven ja häkilän väriä vaihtelemalla löytää kulloinkin toimivan yhdistelmän. Runko on pikaliimalla vahvistettua mustaa sidontalankaa, joten perho on nopea sitoa.

Kisalaillinen punttilarva ja sidontanurkkaus

   Parin vuoden sekalaisen ja vähäisen perhonsidonnan jälkeen sain vihdoinkin laitettua oman perhonsidontanurkkaukseni järjestykseen. Aikaisemmin kaikki kamat ovat olleet pienessä kaaoksessa parissa muuttolaatikossa, josta on aina koitettu tarpeet kulloinkin sidottaviin perhoihin kaivaa. Ei oikein houkutteleva ajatus ja se on näkynyt myös sidottujen perhojen määrässä.
   Nyt tosiaan on kaikki hyvässä järjestyksessä kaikki käden ulottuvilla. Sopivan väljä on tuo sidontapöytäkin, vaikka pieneltä kuvassa näyttääkin. Tarkoituksena olisi vielä tehdä teline työkaluille ja parille käytetyimmälle lankarullalle, jotta nekin olisivat aina oikeassa paikassa. Nyt kun vaeltelevat hieman sidontapöydällä etsien sitä paikkaansa. Mutta sekin asia korjaantuu.

   Uskollisesti jo liki 15 vuotta palvellut perhonsidontapenkki Fly-Mate alkaa esittämään pieniä ikääntymisen merkkejä. Leuat ovat hieman kuluneet ja muutenkin alkaa tuhansien perhojen väsymys painamaan. Uusissa leuoilla asia koraantuisi, pitäisi vain viitsiä kysellä liikkeistä saisiko pelkät leuat ostettua. Eihän tuo kokonaan uusi penkki paljoa maksaisi, mutta ei raaskisi vanhaa kokonaan eläkkeelle siirtää...

   Tuli tuossa pari päivää sitten sidottua muutama kunnon syvyyspommi. Painoa tälle hirvitykselle tuli puntarin mukaan 1,7 grammaa. Koukkuna Knapekin G julmana kokona 6. Painoksi kolme 3,8mm tungstenkuulaa ja sopivasti lyijyä. Vielä olisi tarkoitus sitoa muutama tällainen, mutta neljällä kuulalla, jos pääsisi sillä yli 2 grammaan perhon painossa.
   Rasiassa on hyvä olla muutama todella painava perho jotta ei jää harmittamaan sen syvimmän näkemäsi montun reunalla. Solakka "puntti" vie tehokkaasti litkan muut perhot lähemmäksi kaloja. Kilpailuissa tämä on tärkeää ja siksi tämä perho onkin ns. "kisalaillinen".

Lestijoen kalatie ja liitsien sitomisen vaikeudesta

   Lestijokeen saatiin vihdoin vapaa nousuväylä meritaimenelle, kun keväällä 2014 valmistui Korpelan padon ohittava kalatie. Yli 80-vuotta oli pato estänyt meritaimenen nousun sen luontaisille lisääntymisalueille Lestijoen yläosiin. Nyt tilanne on toisin. Toivotaan kalojen löytävän väylän ja pääsevän nousemaan. Vielä on kuitenkin paljon esteitä sille, että Lestijoesta saataisiin todellinen meritaimenjoki. Verkko- ja rysäkalastus jokisuussa on suurin syy miksi taimenta ei kunnolla pääse jokeen nousemaan. Ikivanhoihin perinteisiin vedoten verotetaan raskaasti uhanalaista meritaimenkantaa joka on ainutlaatuinen koko Suomessa. Tähän pitää saada pian muutos jotta koko jokivarsi voi nauttia elinvoimaisesta kalakannasta. Suomen meritaimenjoet voidaan laskea yhden käden sormilla, joten jos saisimme elinvoimaisen meritaimenkannan Lestijokeen, olisi tällä valtava piristysruiske kalastusmatkailuun ja niihin panostuksiin, joita on nyt tehty joen virkistyskäytös kehittämiseksi.

Lestijoen kalatien ns. luonnonmukainen uoma

   Lestijoen tilan pohdiskelusta hieman arkisempiin asioihin. Perhoja on tullut sidottua varsin aktiivisesti, johtuen melkoisesta perhokadosta joka rasioita on vaivannut. Erityisesti on pitänyt sidoa liitsejä, larvo ja pupia. Ihan mukavasti noita on valmistunutkin. Ainoa ongelma onkin liitsien sitomisen vaikeus.
   Ei tuollainen reilussa minuutissa sidottava yksinkertainen perho vaikea ole varsinaisesti sitoa, vaan haasteena onkin sen sitomisen TYLSYYS. Raisiallisen liitsejä (50-70 kpl) sitoo suht rivakasti, mutta varsin puuduttavaa se on. Ei pahemmin tarjoa haasteita ja elämyksiä. Mutta on keväällä taas sitten mitä paiskoa pohjaan ja metsään. Kun saa nämä rasioiden perusrungon kasaan, on aika jälleen antaa luovuudelle enemmän sijaa. Alkavan talven aikana tarkoitus saada päivitettyä myös pintaperhorasioita, sekä sitoa tinseleitä ja streamereitä niin paljon että kesän pärjäisi...

Mustia matoja. Muutama vielä levylle mahtuisi.

Täällähän on blogi!

   Viimeisin kirjoitus blogiin näyttäisi olevan kirjoitettu 25.12.2010. Kauan on aikaa vierähtänyt ja paljon vettä virrannut siis edellisestä kirjoituksesta. Nyt olisi tarkoitus uudelleen lämmitellä tätäkin mukavaa harrastusta, kirjoittamista nimittäin.
   Paljon on tapahtunut tässä liki viiden vuoden aikana, eikä kaikkea tarkoitus ole käydä todellakaan läpi. Muutamia omaan perhokalastukseen vaikuttaneita tapahtumia pohdin seuraavassa, sekä valaisen hieman mitä tulevaisuus blogissani tulee olemaan.

   Kilpaperhokalastus oli ollut intohimoni todella pitkään, aina ensimmäisistä junnu Sm-kilpailuista asti. Tuolloin 12 vuotiaana ei voinut aavistaakkaan kuinka hienoja kokemuksia tämä harrastus tulisi vuosien saatossa tuomaan. Viimeisen kilpailun kalastin kesäkuussa 2011. Finaalipaikka olisi ollut tuolle syksylle vielä, mutta sitkeät oikean käden ranteen rasituskivut pakottivat vetäytymään kilpailusta.
   Tuolloin kypsyi jo jonkin aikaa mielessä ollut päätös kilpailemisen lopettamisesta. Sitkeä rannevaiva, pitkät kilpailureissut sekä tiiviit harjoitusrupeamat painoivat tässä päätöksessä paljon. Suurin syy oli kuitenkin hauskuuden katoaminen perhokalastuksesta. Kaikki kalastukseni tapahtui kilpailun ehdoilla ja tämä vei nautinnon ns. "hupikalastuksesta", joka muuttui tiukaksi ja ryppyotsaiseksi treenaamiseksi ja tapahtumien analysoinniksi.
   12 vuotta kilpakalastusta vei minut paikkoihin joista en olisi voinut unelmoidakkaan. Em-kilpailut Espanjassa 2008 oli ehkä se mieleenpainuvin, mutta myös hienoa kalastusta tarjonneet lukuisat Suomen kilpailut ovat jääneet mieleen. Mutta kuitenkin parasta ovat ne kaikki tapaamani kilpaperhokalastajat, joiden kanssa saattoi jakaa intohimon lajiin. Vuodet toivat mukanaan monia ystäviä joiden kanssa yhteyttä tulee edelleen pidettyä.

   Toinen iso muutos on ollut parin vuoden aikana olleet erinäiset terveysongelmat. Huonot geenit yhdistettynä huonoon tuuriin, ovat vieneet kalastusvuorokaudet tänä aikana alle kymmeneen, enkä tänä vuonna ole päässyt kertaakaan kalastamaan. Mutta pahimmat ongelmat alkavat olemaan takanapäin ja tämä pakollinen paasto kalastuksesta on herättänyt uudestaan mielenkiinnon ja rakkauden lajiin.
   Perhonsidontaan on saanut myös jälleen uutta motivaatiota. Nyt tulee jälleen sidottua muutakin kuin pelkkiä lohiperhoja.

   Tässä lyhyesti tämän hetken kuulumisia. Mutta mitä sitten kirjoitan blogiin tulevaisuudessa? Fiilistelen muutamia parhaita reissuja menneiltä vuosilta, pohdiskelen perhonsidontaa ja siihen liittyviä asioita, hypistelen ja makustelen uusia välineitä ja tekniikoita, sekä nostatan odotuksia kalastuskaudelle 2016!

Tervetuloa mukaan!