maanantai 22. joulukuuta 2008

Kausi 2008, osa 1

Nyt voisi olla hyvä aika kirjoitella ylös kauden yhteenveto, sillä alkaa uhkaavasti näyttää ettei kalalle enään tällä puolen vuotta tule lähdettyä... Into on ollut hieman hukassa koko syksyn, mutta kyllä se alkaa viimeistään jo tuossa tammi-hemikuun vaihteessa rannetta nykimään. Viimeiseksi kalareissuksi jäi Korpiselle tehty pieni kalareissu haukien perään, mutta ei sieltä muutamaa karkuutusta enempää kokemusta tullut.

No kuitenkin, tässä olisi kauden 2008 kalastuksellisen yhteenvedon ensimmäinen osa.

Kausi lähti perinteisesti käyntii maaliskuun lopussa Lestijoella Raiviossa sumareita jahtaavia harjuksia etsien. Heti ensimmäsellä reissulla löyti muutamia harjuksia, joista yksi oli jopa mitallinen. Harvinaisia nuo mitalliset sumarikalat ovat raiviossa olleet, ei ole onnistuttu nimittäin löytämään vielä niitä isompien kalojen talvehtimispaikkoja. Pintureilla tuli parhaiten kaloja, vaikka korentoja oli vähän liikkeellä jokaisella neljällä reissulla, jotka paikalle tehtiin. Huhtikuun loppupuolella tuli tehtyä myös reissu Kalliokoskelle ja yksi harjuskin sieltä löytyi.

Toukokuun alussa olikin sitten vuorossa yksi kauden huippukohta, nimittäin EM-kilpailut Espanjan Cantabriassa. Reilun viikon reissun tuomat kokemukset antoivat runsaasti uusia ideoita omaan kalastukseen. Myös joukkueemme (Aleksi Vasu, Heikki Kurtti, Mikko Räsänen ja Tuomas Lappalainen) yhteishenki oli todella hyvä ja mukava oli näiden kavereiden kanssa kilpailussa olla. Oma kilpailu meni keskinkertaisesti. Kolmelta jaksolta viidestä sain kalaa, joten yksi jokijakso ja järvijakso luli blänkättyä. Järvellä olisi pitänyt ehdommasti kala saada, sillä neljä karkuutusta oli saldona. Kaloja sain kisassa yhteensä viisi ja näistä isoin oli kolmannelta jaksoltani saama 40,5cm taimen. Arvion kalastaneeni kisoissa kokonaisuutena keskinkertaisesti. Jaksokohtainen tarkastelu paljastaa yhden hyvän, kolme keskinkertaista ja yhden huonon jakson. Sijoitukseni oli kilpailussa 68. ja joukkueemme sijoitus 17. Joten sijoitusten perusteella ei kovin kaksisesti kisa mennyt, mutta arvokasta kokemusta koko joukkueelle karttui. Ensikertalaiselle unohtumaton reissu. Oli hienoa tutustua kilpakalastajiin muualta Euroopasta.

Toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa tuli pyörittyä Lestijoella ja Perhonjoella. Jokin järvireissukin tuli Ahvenlammelle tehtyä. Valmistautuminen kotimaan karsintoihin oli reissujen teemana ja ihan kohtuullisesti kirjolohet ja harjukset olivat hengessä mukana. Tosin lestijoella oli kalantulo padon alapuolisella alueella huolestuttavan heikkoa.

Kesäkuun toisena viikonloppuna oli sitten Merikarvialla karsinnat. Auto hajosi matkalla ja vapakin katkesi, mutta voitto kilpailusta tuli. Ensimmäsen sanotaan maistuvan parhaalta ja tässä se pitikin paikkansa. Monesti on tullut oltua toisena ja kolmantena, mutta nyt kisa meni aika täydellisesti. Yksi tyhjä jakso kilpailussa ja viideltä jakoslta yhteensä 17 Kirjolohta. Yhden blänkinkin olisi melko todennäköisesti voinut välttää vaihtamalla tekniikkaa, mutta helppoa on olla jälkiviisas...

Heti seuraavana viikonloppuna olikin jo sitten vuorossa seuramme järjestämä karsinta Perhonjoella ja Seljesissä. Kaksipäiväisessä karsinnassa kalastettiin sekä joella, että järvellä. Itselle kilpailut olivat varsin onnistuneet. Kahdelta ensimmäiseltä jaksolta Perhojoella sain yhteensä yhdeksän kirjolohta. Kolmannella jokijaksolla oli sitten hiljaisempaa, sillä karkuutin vain yhden kalan. Toinen päivä järvellä meni hiljaisemmin, mutta sentään yksi kala veneeseen nousi. Koko kisan aikana järveltä saatiin vain kaksi kirjolohta, joten aika arpajaiset olivat järven osalta kyseessä. Kisat menivät erittäin hyvin ja sijoitus oli sitten 2. Häkkellyttävän hyvin lähti karsinnat käyntiin ja finaalipaikkakin varmistui.

Pyhäjoen ja Huopanan karsintoihin oli tarkoitus tästäkin huolimatta osallistua. Tosin Pyhäjoen kilpailu peruuntui tulvakorkeudessa olleen veden vuoksi. Kävin paikalla kalastamassakin ennen tulvahuippua, joka osui muuten juuri kisaviikonlopulle ja jo tuolloin oli miltein mahdotonta kalastaa.

Juhannuskin tuli ja meni. Heti juhannuksen jälkeiseksi maanataiksi olin saanut luvan Huopanalle, joten hyvät treenit oli tiedossa ennen karsintoja. Ei vain kalat olleet samaa mieltä. Yksi komea harjus (45cm) tosin tuli, mutta muuten oli hiljaista. Yhden niukasti mitallisen taimenen onnistuin vain saamaan, sekä jonkin verran alamittaisia.

Täsän on nyt hyä lopettaa tämä ensimmäinen osa kauden raportista. Toisen osan lupaan kirjoittaa viimeistään loppiaiseen mennessä.

Kuviakin oli tarkoitus laittaa, mutta laitan ne sitten vaikka aivan omaan kirjoitukseensa...

lauantai 13. joulukuuta 2008

Joulukuun ratoksi kirjoittelua

Hiljaista on blogissa ollut taas pidemmän aikaa, mutta koitan tapani parantaa. Suhteellisen hiljaista on pitänyt kalastuspuolella viime aikoina, eikä hirveästi ole perhojakaan tullut sidottua. Mitä nyt larvoja ja liitsejä on tullut väännettyä… Huomenna on taas Pejopen sidontailta, teemasta ei ole vielä tietoa, mutta eiköhän jotain kuitenkin keksitä. Karsintapaikatkin ensi kesälle julkistettiin Perhokalastajat.netissä, joten niitäkin on tullut hieman pyöriteltyä mielessä. Seuraavat karsinnat tulee hakupaperia täytettäessä varmaankin noteerattua:

Haapamäki, Valkeisjärvi
Jyväskylä, Kuusikkolampi
Kaustinen, Perhonjoki
Muurame, Muuramenjoki
Simo/Kemi, Simojoki ja Veitsiluoto
Utajärvi, Valkeinen

Valitettavasti muutamia perinteisiä ja tuttuja karsintoja listalta puuttui, joten uusiin karsintoihin tulee väkisinkin tutustuttua. Kynäsjoen, Merikarvianjoen, Pyhäjoen ja Huopanan olisin mielelläni listalla nähnyt. Uusien kisojen käyminen tietysti on vain hyvästä, joten erittäin odottavaisin mielin kisakautta odottelen.

Mutta pitkä talvi on vasta alussa, joten paljon on vielä noihin karkeloihin aikaa. Ajankohtaista sen sijaan on Virhon huutokauppa, johon itsekin laitoin perhosetin ja rasian myyntiin. Huutokaupan tuotto menee kokonaisuudessa Virhon toiminnan tukemiseen. Menkäähän huutamaan!

tiistai 28. lokakuuta 2008

Caddiksiä ja raporttia Pejopen sivulla

Nyt olisi joukkue-Sm kisan raportti luettavissa Pejopen sivuilla.

On tullut sidottua viimeaikoina hieman enemmän pintaperhoja ja erityisesti caddiksiä. Näitä ehkä maailman sidonnallisesti ärsyttävimpiä perhoja. En tiedä mikä on aina harannut näiden perhojen sitomista vastaan, mutta hieman joutuu potkimaan jotta alkaisi näitä sitomaan. Nyt on kuitenkin ensi kesälle kiitettävä määrä kyseisiä sutturoita kasassa...

Muutama valmis Caddis

Saas nähdä pääseekö tälle syksylle kalastushommiin enään käsiksi. Olkapää on oireillut reilut pari viikkoa ja tänään lääkäri totesi siinä jonkinasteisen tulehdusken ja piikitti kortisoonia. Toivottavasti hepottaa, ettei tarvitsisi kautta kesken lopettaa...

lauantai 18. lokakuuta 2008

Pitkästä aikaa bloggailua

Reilusti yli kuukausi on kulunut viimeisestä kirjoituksesta. On pidellyt hieman hiljaisempaa kalastuksen osalta koko tämän ajan, mitä nyt pettymykseen päättyneet seurajoukkueiden Sm-kisat ja yksi haukireissu on ohjelmassa ollut. Raportti tuosta joukkuekisasta tulee Pejopen sivuille, kun Mika sen kerkeää sinne laittaa. Heitän tänne linkin, kun teksti on sivuilla.

Kirjoittelun pitäisi vilkastua tässä taas, sillä hieman on alkanut jälleen kirjoitusintoa löytymään enemmän. Perhojakin on tarkoitus alkaa hieman aktiivisemmin sitomaan, kun tyhjensin rasioista perhot jotka veivät rasiossa turhaan tilaa. Eli perhot joilla ei tullut kalastettua. Näitä löytyi rasoista n. 725kpl...

Kausi jatkuu vielä varmaankin muutamalla lampireissulla, sekä meritaimenen peräänkin tekisi mieli lähteä.

Eiköhän tässä tule kirjoitettua yhteenveto kaudesta, sekä hieman laitettua parhaita perhoja järjestykseen.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Sm-finaali Oulanka 30.-31.8.

Suurin odotuksin lähdin kisaamaan Oulangalle, mutta mahalaskuhan kisasta tuli. Oulankajoki, Savinajoki, Savilampi ja Taimenjärvi toimivat tämän vuoden kilpailun näyttämönä. Kisasta itse odotin tiukkaa ja vähäkalaista korkean veden ja ennakkoon vaikeiden järvien vuoksi. No kaloja kilpailussa tuli 187kpl. Huomattavaa oli jokiosuuksilla alamittaisten suuri määrä. Savilampi oli odotusten mukaan tyly paikka, sillä kukaan kilpailijoista ei saanut sieltä hyväksyttävää kalaa. Taimenjärveltä tuli istutettuja taimenia, sekä siikoja sitten odotettua enemmän. Kirjoitan tähän muutamalla lauseella omien jaksojen tapahtumat, mutta analysoin vasta oman suorituksen muutaman päivän päästä, kunhan saan mietittyä mikä meni vikaan...

Jakso 1, Savilampi

Hiljainen kaksituntinen tuli veneessä istuttua, ei mitään kontaktia kaloihin.

Jakso 2, Savinajoki pooli 4

Ihan mukava pooli, jossa alkutarkastelussa löytyi kaksi paikkaa joista oletin kalojen tulevan. No niistä kalat sitten tulivatkin, mutta vain yksi mitallinen (31cm). Alamittaisia tuli sitten liki 30 joukossa useita 28-29cm. Ei paljoa tuo yksi kala auttanut, sillä kalalla sai sijoituspisteet 10, mikä olisi sama kuin ei olisi saanut kalaa ollenkaan.

Jakso 3, Savinajoki pooli 3

Rupakiven pooli. Täydellisen näköinen syksyn harjuspaikka. Kosken matalahko loppu ennen suvantoa. Kalaa paikassa oli todella paljon. Kaksi mitallista ylös(31cm ja 32cm). Jälleen valtavasti alamittaisa. 40-50 alamittaista harjusta, joista viisi tai kuusi oli yli 29cm... Jaksosijoitus 5.

Jakso 4, Oulankajoki pooli 19

Ankean oloinen pooli. Oikeastaa ainoa harjukseslta haiskahtava paikka oli poolin yläosan syvä monttu ja pieni seesteinen virta ennen kovaa ja matalaa koskea. Kalastin lähes koko jakson tuota monttua, sekä hieman siitä alempaa alkavan kosken yläosaa. Alamittaiset kiusasivat jälleen, mutta mitallisia ei perhoissa käynyt. Suurin harjus oli 29,6cm, jolla ei paljoa juhlita... Alamittasia n. 30kpl joista puolet taimenia.

Jakso 5, Taimenjärvi

Ottipaikat ja perhot olivat tiedossa, miten tulisi uittaa, mutta ei niin ei. Jaksolla muutama varovainen tärppi, mutta ei muuta. Ei vielä tietoa mikä meni pieleen. Muu porukka tuntui ihan hyvin saaneen kuitenkin kalaa.

Jakso 6, Taimenjärvi

Sama juttu kuin jaksolla 5. Tärppejä mutta ei muuta. Oikeilla paikoilla taas kalastettiin ja juuri samanlaisilla perhoilla ja uitoilla, kuin kaverit, jotka kalaa saivat. Mutta kun ei vain kalaa tullut. Oli todella turhauttavaa.

Sijoitus oli kilpailussa 36. joka oli todella suuri pettymys. Lähdin ehdottomasti hakemaan sijoitusta kymmenen joukkoon, mutta nyt jäätiin noista tavoitteista reilusti...

Järjestelyt pelasivat varsin mallikkaasti, vaikka alussa pientä säätöä olikin. Järjestäjät olivat nähneet todella suuren vaivan, jotta kilpailijat todella viihtyisivät. Kiitoksia järjestäjille! Onnittelut kilpailussa pärjänneille. Kyllä kisassa oikeat miehet kärjestä taas kerran löytyivät!

sunnuntai 17. elokuuta 2008

Lestijoella ja kisoihin valmistautumaan

Taas on tullut pörähdeltyä joella. Lestijoella yllättäen. Maanantaina 11.8. olin Hekkalankoskella. Kaksi tuntia vesisateessa antoi tasan kaksi särkeä, eikä tärppiäkään muista kalaoista. Oli kuin kalat olisivat totaalisesti kadonneet.

Torstaina 21.8. käytiin Kaitsun ja Roggen kanssa Murennuskoskella. Harjuksia tuli muutamia mutta ainoa mitallinen oli Kaitsun saama reilu kolmekymppinen. Roggi sai kirjolohen liitsillä ja karkuutti toisen. Itse onnistuin myös kirjolohen pintaperholla saamaan. Kova tuuli häiritsi kalastusta.

Kaitsu virpoo Murennuksen niskalla.

Lauantaina 15.8. kävin Kattilankoskella. Suunnitellun useamman tunnin reissun keskeytti ilkeä migreeni joka alkoi oirehtimaan heti rantaan päästyäni. Muutaman heiton jaksoin tehdä, mutta sitten pitikin lähteä pois.

Kilpailuihin valmistautuminen alkaa tosissaan huomenna, kun lähden vetämään kunnon kisatreenit. Tosin vain täällä lähialueilla. Joella on tarkoitus käydä ainakin kolme kertaa ja järvellä kahdesti ennen kilpailua. Ja perhojakin pitää vielä muutama sitoa. Harjoittelu keskittyy pitkälti kahden perhon käyttöön joella, sillä kaksi jokijaksoa kolmesta (Savinajoki) saa kalastaa vain kahdella perholla. Myös Savilammella saa käyttää vain kahta perhoa. Ennakkotietoja on jonkin verran pelipaikoilta tipahdellut, mutta ei niistä sitten sen enempää...

torstai 7. elokuuta 2008

3 x Lestijoki

29.7. Tornikoski

Tenolta kotuituminen ja palautuminen tyssäsi tiistaihin, kun piti päästä kalaan. Tornikoskella oli harjukset mukavasti hereillä ja kolme yli 30cm kalaa kävi ylhäällä. Reilusti myös alamittaisia. Vesi oli kohtuullisissa korkeuksissa, sillä viikkoa aikaisemmin oli käynyt reilussa tulvakorkeudessa... Larvat ja pupat pelitti, mutta pintureihin ei pistoakaan vaikka vesiperhosia oli todella runsaasti pinnassa.

3.8. Tornikoski

Uusintareissu Tornikoskelle. Vesi laskenut ja kirkastunut, mutta kalat olivat kateissa. Yksi mitallinen kävi haavissa ja muutama pienempi otti reiän leukaansa. Pinturilla tuli yksi kala, mikä on kyllä todella huonosti. Vesiperhosia oli jälleen todella paljon.

7.8. Sämpilänkoski

Päivävisiitti Sämpilään. Viimekesän yksi parhaista harjuspaikoista hieman petti, sillä ainoastaan yksi yli 30cm tuli, tosin komea se oli, nimittäin mittaa oli 38cm. Saman mittainen taimenkin tervehti kalastajaa ja antoikin kunnon kyydit pienessä sivu-uomassa. Vapakin katkesi taas. Vision GT4 9,6' #4 sanoi työsopimuksensa irti jo neljännen kerran tälle kesälle. Ja taas perinteisesti: perhot puussa, kevyt nykäisy niiden irroittamiseksi--> naps. No kestihän se nyt jo seitsemän kalastuskertaa...

maanantai 28. heinäkuuta 2008

Kesän huippuhetkiä Tenolla

Viikko Tenolla on nyt takana ja jälleen kerran reissu tarjosi lukuisia elämyksiä, joita kelpaa talven pimeimpinä hetkinä muistella. Matkaan isän kanssa lähdettiin sunnuntaina 20.7. Matka ei ihan ongelmitta sujunut, vaan autosta hajosi laturi noin 80km ennen Utsjokea. No perille päästiin kunhan oltiin hälytetty avuksi Utsjoella asuva isäni eno, jonka luona myös majoituimme viikon. Kalastuksen keskitimme perinteiseen tapaan Yläkönkään alapuolisille alueille. Minä rannalta ja isä veneestä.

Maanantaina menein kalastamaan Kuoppilaskoskelle, josta muutamalla ensimmäisellä laskulla kävi titti hyppimässä siiman ylitse. Laitoin välillä pinturit kehiin ja sainkin kaksi kalaa nousemaan, vaan en tarttumaan. Mukavaa hommaa tuo pinturointi. Muita tapahtumia ei sitten ollutkaan. Samoin isällä, hiljaista oli ollut.

Tiistaina sää oli sateinen ja välillä vettä tuli todella reilusti. Päivällä kävin kalastamassa harjusta Kuoppilaskosken yläpuolella ja eiköhän sieltä vain noussutkin yksi komea harjus:

Helppo on tällaisen harjuksen kanssa hymyillä! (kuva: Matti Salmela)

Mittaa kalalla oli 47cm ja ennätys parani muutamalla sentillä. Oli kieltämättä upein harjus joska olen ksokaan nähnyt. Illalla jatkoin lohen kalastusta Kuoppilaskoskessa, mutta iman havaintoa kaloista. En kovinkaan kauaa viitsinyt illalla joella olla, sillä vettä tuli todella paljoan ja ainoasta mukanani olevasta ampupäästä hajosi kärkilenkki... Hilajaista oli yöllä ollut isälläkin.

Keskiviikkona vesisateet jatkuivat ja vesi joessa nousi ja otti väriä aika reiluti. Näkösyvyttä ei tainnut olla metriäkään. Illalla alkoi vielä tuulemaan todella kovaa, eikä kalastuksesta tullut mitään. Isä sai Heikkisen Eskon kanssa titin.

Torstaina oli vesi huipussaan ja vajaan metrn oli noussut vesi sateiden ansiosta. Kalakin lähti liikkeelle. Vaihdoin kalastukseni Kuusiniemenlaitaan, jossa isä oli soutanut. Ei kauaa ehtinyt perhoa heittiä, kun huomasin isän seisovan veneessään: Kala kiinni! Kauan aikaa hän kalaa väsytti ja vajaan kilometrin ottipaikan alapuolella sai kalan koukattua veneeseen. Punnituksessa painoa kalalle tuli 12kg. Perhoonhan kala otti. 2/0 Sirrikka petti hieman väriä ottaneen kalan.

Isällä sen verran kädet tärisi, ettei hymy oikein irronnut.

Vaihdoin itse perhoa hieman vastaavaan ja eiköhän vain titti ottanut perhoon kiinni! Lyhyt väsytys ja kala rannalle. En pahemmin ollut luottanut mahdollisuuksiini saada rannalta kalaa, mutta näemmä vahinkoja sattuu. Painoa kalalla oli reilut kaksi kiloa ja perhona toimi Kuusikiloinen. Tämän jälkeen ei pahemmin heittelemään enään kiirettä ollut, joten rannalla tuli hieman istuskeltua ja sen jälkeen suuntasin nukkumaan.

Komea se tuo kirkas titti on!

Perjantaina lähdin jo aamusta kymmenen aikoihin heittämään perhoa Kuusiniemenlaitaan. Olin tehnyt laskusta reilut puolet, kun ajattelin vaihtaa perhoa hieman isompaan. Muutama heitto ja varovainen tärppi aivan rannan vierestä. Titti jälleen kiinni. Nyt oli vain kyseesä hieman pienempi yksilö, joka tuli mukisematta rantaan. Aika epätödellinen tunne kyllä kieltämättä oli. Ottipelinä toimi nimetön musta karvasiipinen perho leveällä oransilla kierteellä.

Illalle otin itselleni luvan, mutta isälle oli tullut "kiintiö" jo täyteen ja hän tyytyi katselemaan rannalta. Ei omasta kalastuskesta tahtonut oikein tulla myöskään paljoa mitään, sillä sen verran komeita kaloja rannalle venemiehet toivat näytille. 14kg, 15kg ja 7kg kojamot kävivät näytillä. Oli hieman pelottavaa nähdä minkälaisia mörköjä joessa liikkui... Oman kalastuksen tuloksena oli yksi varovainen tärppi, joka ei kuitenkaan sen kummempaa toimenpidettä aiheuttanut.

Soutumiesten 15kg. Minkälainen tuo olisi rannalta pideltynä...?

Esko ja 7kg lohta

Lauanataina olikin edessä mökin siivous ja sunnuntaina lähtisimme ajamaan kohti etelää. Kävimme vielä lauantaina katsomassa rannassa, josko kalaa porukka saisi. Ja saihan sieltä Kuusiniemenlaidasta rantamies 9kg kalan... Joten on niihin isoihin myös rannalta mahdollisuus.

Kaksi ottiperhoa: Sirrikka ja Kuusikiloinen.

Viikko Tenolla oli taas kerran erittäin hieno. En paljoa perhoja vedessä liottanut, vaan enimmäkseen istuskelin rannalla ja nautin siitä ainutlatuisesta kiireettömyydestä, jonka olen kokenut vain tuolla Tenon rannalla istuskellessa. Kalastuksen vähyyteen nähden nuo kaksi tittiä olivat minulle todella iso yllätys. Isälle reissu oli myös todella onnistunut. Edellisestä yli kympin kalasta oli kulunut jo hieman aikaa, mutta nyt nasahti taas kunnolla. Ensi vuonna tulee varmasti suunnattua kohti pohjoista. Sen verran lahjakkaasti on Teno meikäläisen lumonnut.

perjantai 18. heinäkuuta 2008

Itkeä vai nauraa?

Kyllä syö miestä. Alkaa tympäisemään nämä jatkuvat vaparikot. Olin tänään hieman ottamassa tuntumaa kahdenkäden välineisiin Lestijoella. Sunnuntaina on tarkoitus kohti Utsjokea lähteä, eikä ihan kylmiltään viitsi mennä Tenolle heittimään. No, hieman ehdin jo alaheittoon totuttautua, kunnes aloitin takurin treenaamisen. Perho toisella heitolla kiinni johonkin ja etuheitossa vapa sanoikin naps... Viime lauantaina katkesi Kuhmossa 6-luokan 9' keppi. Kesän aikana on mennyt se jo aikaisemmissa kirjoituksissa mainittu 4-luokan vapa kolmesti poikki.

Kaikkia katkenneita vapoja yhdistää merkki: Vision. Ja mallihan oli kaikissa GTfour. Nuo molemmat kevyet vavat ovat olleet tämän vuoden ostoksia, mutta tänään katkennut 10-luokan 14' on ollut reilut kaksi vuotta käytössä. Ja on muuten ollut vähällä käytöllä: varmaankin kymmenisen kalastuspäivää on yhteensä tullut.

Kaikki vavat ovat olleen hyvällä pidolla ja muutenkin aika varovainen niiden kanssa olen ollut, eikä tapoihin kuulu pahemmin vapoja muuten katkoa... Ei ole mukava kalastaa, kun ei voi välineisiinsä luottaa. Kaikki kaapista löytyvät vavat ovat Visionia juurikin sen vuoksi, että ne ovat kestäneet hyvin, ovat edulliasia ja sopivat käyttötarkoituksiini hyvin. Ennen tätä kesää olen saanut vain kaksi vapaa poikki. Ei näin huonoa tuuria voi olla...Eihän?

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Kalassa Kuhmossa, uusia varusteita (taas...)

Tuli viime viikonloppu vietettyä Kuhmossa Lentuankoskella. Mukana reissussa olivat Juha ja Hessu. Kalastukseen ei pelkästään keskitytty, vaan tarkoitus oli reissulla hieman rentoutua ja ottaa etäisyyttä arkeen. Perjanataina kun päivällä koskelle päästii, piti tietenkin kalaan heti päästä. Itse ainoana perhomiehenä, Hessun ja Juhan heitellessä uistinta. Saalis oli aika vaisu ensimmäisen illan osalta, sillä itse sain alamittaisia taimenia ja harjuksia, sekä Juha kaksi n. 4kg haukea... Lauantaina vettä tuli taivaalta koko päivän, ja aiottu aamukalastus siirtyi iltaan. Saalis olikin sitten jo parempi. Sain kaksi reilua nelikymppistä harjusta ja Hessu mitallisen taimenen. Iltapalan niistä sai mukavasti aikaan. Sunnuntaina käytiin vielä Kuhmon keskustassa olevalla Pajakkakoskella muutama tunti heittelemässä taimenen toivossa, mutta muutamaan mitalliseen harjukseen ja reilun kilon säyneeseen saalis sitten jäi...

Pajakalla Harjukset tykkäsi pinkistä

Kalaa tuli parhaiten vihreällä larvalla, mutta reissun suurin harjus tuli Pajakasta kuvan pinkillä larvalla.

Sunnuntaina onkin sitten edessä kesän yksi kalastuksellinen kohokohta, nimittäin lähdetään isän kanssa kohti Tenoa. Viikon verran olisi tarkoitus siimoja lohen (ja harjuksen) toivossa liottaa.

Piti käydä hakemassa tänään uudet kahluuhousut ja kengät. Olin pettynyt noihin muutama viikko sitten ostamiini Guiden explorer -housuihin.(Heikko hengittävyys ja kaiken lisäksi olivat liian isot...) Nyt pitäsi olla taas muutamaksi kesäksi kahluuvarusteet kondiksessa: Ylivieskassa Kärkkäisellä oli Simmsin Freestone kahluuhousut ja kaikki Visionin ja Simssin kahluukengät hyvässä tarjouksessa: housut 99€ ja kaikki kengät 50€. Ei mielestäni paha hinta tuo 50€ Simms Guide kahluukengästä, jos ovh on n.170€...

Mutta nuo Explorer housut laitan tässä myyntiin perhokalastajat.nettiin jos jotain kiinnostaa.

tiistai 8. heinäkuuta 2008

Kesän viimeiset karsinnat: Huopana 4.-6.7.

Huopanalle siis lähdettiin vielä kilpailemaan, vaikka finaalissa jo oltiinkin. No, vuoden tauon jälkeen oli mukavaa taas Huopanalla kisata, sillä tässä kilpailussa tunutuu olevan jokin erityinen rentous kilpailijoiden kesken. Tiedä sitten mistä johtuu... Kävin ennen kisan alkua hieman katselemassa koskea, jossa vettä oli kyllä todella paljon ja aika tummaakin se kaiken lisäksi oli. No samahan se kaikille oli. Kilpailunumeroksi minulle arvottiin B5. Kilpailijoiden kesken laitettiin vielä jännitystä lisäämään joukkuekilpailu. Kaksi hekeä joukkueeseen, osallistuminen 20€/joukkue ja koko potti voittajajoukkueelle. Suomisen Jarkon kanssa laitettiin joukkue pystyyn. Kuusi joukkuetta oli mukana.

Jakso 1, pooli 5, perjantai klo 22.00-00.00

Maantiesillan alapuolella kioskin vastarannalla sijaitseva pooli. Ihan hyvältä aloituspaikalta tämä vaikutti. Todellisuus oli sitten toinen. Yhtä parempaa pyörähdystä pinturiin lukuunottamatta ei pooli minulle mitään tarjonnut. Hiljainen oli jakso muillakin, sillä ryhmä B ei saanut kalaakaan koko jaksolla!

Valvoin kalastukseni jälkeen Ville Ristolaista, joka onnistui poolista kuokkimaan 47cm taimenen.

Jakso 2, pooli 7, lauantai klo 09.00-11.00

Sivu-uoman yläosa. Yksi Huopanan lempipaikoistani. Pääsisin kalastamaan poolini tauon jälkeen ensimmäisenä, mutta ei siitä mitään kerrottavaa olekkaan... Pintureita, larvoja, tinseleitä, liitseä... kaikkia tuli kokeiltua, mutta kun kalaa ei vain tullut.

Taas valvonta heti kalastuksen perään ja Ville saikin komean kalan: 52cm luonnontaimen pienellä larvalla. Todella upeassa kunnossa kala oli.


Jakso 3, pooli 9, lauantai klo 21.00-23.00

Kuninkaanväylän alaosa. Kova oli virtaus poolissa, kuten kuvassa näkyy:

Valvoin Villen kalastusta ennen omaa jaksoani, mutta Ville ei onnistunut poolista tarkasta kalastuksesta huolimatta saamaan kalaa.

Aloitin kalastuksen pintureilla joihin sainkin heti tarttumaan muutaman alamittasen taimen. Vaihtelin perhoja larvoista streamereihin, mutta ilman tulosta. Paluu pintureihin antoi n.35cm taimenen. Vaihdoin paikan saarensalmen alosaan, jossa aivan poolirajalta sain tarttumaan harjuksen pinturiin. Kala meni heti sillan alle ja olin varma että nyt kala menee. Mutta jotenkin sain sen vedettyä kuohusta ylös ja haaviin. Mittaa kalalle tuli 42cm. Komea harjus siis. Jakso loppui sitten tutun rauhallisissa merkeissä.

Jakso 4, pooli 11, sunnuntai 02.00-04.00

Vanhan sillan alapuoli on suosikkipaikkani Huopanalla, joten luottavaisin mielin lähdin harjusta poolistani hakemaan. Kaloja oli varsin mukavasti aikaisemmin tullut, joten kalastin rantavedet ensin tarkasti larvoilla, mutta ilman tulosta. Kaloja kävi varsin mukavasti pinnassa, joten vaihdoin pinturit kehiin. Nopeasti sain muutaman harjuksen, jotka molemmat mittauksessa paljastuivat 29cm mittaisiksi. Hieman rauhallisempaa hetken aikaa ja taas nopeassa tahdissa kaksi 29 senttistä. Eikö poolissa ole ollenkaan isompaa harjusta?! Jaksoa jäljellä kymmenisen minuuttia kun mitallinen vihdoin tuli haaviin. Tuuletukset ja kala mittaukseen: 34cm. Vielä ehdin tämän jälkeen saada tutuksi tulleen 29 senttisen... Kaikki kalat pintureilla ja tehokkain oli musta kusiainen, jolla myös mitallinen tuli.

Valvoin Villen kalastusta, joka valitettavasti ei tarjonnut kuin karkuutuksia. Todella iso taimen (60+) irtosi heti hypyn jälkeen, sekä heti perään reilu mitallinen harjus...

Jakso 5, pooli 1, sunnuntai klo 12.00-13.00

Niskapooli Niskantalon puolella. Viimeinen rypistys kahden tunnin yöunilla ei tarjonnut mitää tapahtumia. Koko kisan aikana ei ollut poolista tullut kalaakaan.

Kamojen pakkaus ja palkintojenjako oli vielä edessä. Ihan mukavasti tämä kilpailu sijoituksen perusteella meni, sillä se oli 3. Kaksi harjusta siis riitti todella korkealle. Molemmat kalat antoivat jaksovoiton. Joukkuekilpailussa tulikin sitten Jarkon kanssa voitto, joten kisan osallistumismaksu tuli mukavasti sillä kuitattua... Tässä on vielä tulokset kärkipään osalta:

1. Heikki Kurtti 28 / 4360
2. Martti Lähteenmäki 31 / 3760
3. Pauli Salmela 32 / 1720
4. Petri Virolainen 33 / 4500
5. Esa Pölkki 33 /1820
6. Jarkko Suominen 34 / 1760
7. Kari Kokkoniemi 36 / 3320
8. Vihtori Kivistö 37 / 2440
9. Ville Ristolainen 37 / 2180
10. Vesa Rissanen 41 / 2220

Kisassa 11 kilpailijaa jäi kokonaan ilman saalista ja kaloja kisassa tuli n. 40kpl. Varsin hiljaista siis oli. Kiitoksia kuitenkin järjestäjille! Mukavaa oli jällen kerran!

lauantai 28. kesäkuuta 2008

Erikoisempi viikonloppu

Niimpä, Pyhäjoen kisa sitten peruttiin. Harmi sinäänsä, vaikka mitään järkeä tämän hetkisellä vedenkorkeudella kilpailemisessa ei olisikaan ollut. No tulipahan yksi vapaa viikonloppu kesäkuuhun. Kalastamiseenhans e tietenkin pitää käyttää, ettei aivan hukkan mene... Eilen kävin Lestijoen Tornikoskella. Vaikka vesi oli täällä alajuoksulla noussut aika reippaasti, oli korkeudet vielä Sykäräisten alueella kohtuulliset. Väriä oli veteen tullut todella paljon, mutta tämä ei tuntunut kaloja haittaavan. Reilun kahden tunnin kalastuksen tuloksena oli 15 harjusta, joista viisi oli yli 30cm. Hyvä reissu siis. Perhoina pelasivat perinteiset larvat, sekä pinturit. Tässä vielä kuva Tornikoskelata:


Tänään piti sitten käydä hakemassa uudet kahluuhousut. Ei kestä Vissun Extremet kolmea kesää minulla. Toivoin tämän kesän vielä kestävän, mutta kun ei. Vaikka kuinka liimaa tunki joka saumaan, aina tuli vesi jostain sisälle. Nyt otin kokeiluun Guidelinen Explorer pöksyt. Saas nähdä miten nuo kestävät. Toivottavasti nyt eivät heti ala vuotamaan.

Tässä pitäisi lähteä käymään vielä Ahvenlammella katsomassa jos kirjolohet ja siiat olisivat hyönteisten perässä...

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Pyörähdys Huopanalla

Eilen tuli sitten päivä vietettyä yhdellä mielipaikoistani. Huopanalle on aina mukavaa mennä kalastamaan. Pelkäsin hieman täyteen myydyn kosken olevan ruuhkainen, mutta aamulla kun tulin kuuden aikaan paikalle, ei muita kalassa ollut. Ja rauhassa saikin onkia miltein puolille päivin... Kalaa ei vain oikein tullut odotettuun malliin. Vesiperhosia ja päiväkorentoja kuoriutui runsaasti, mutta kalat eivät todellakaan olleet mitenkään aktiivisia. Suurin taimen jonka sain oli niukasti yli 40cm, muut isommat mitaltaan 35-38cm. Harjuksiakaan ei oikein tuntunut löytyvän kuin muutama, mutta isoin olikin sitten jo varsin komea:


Mittaa tuli n. 45cm, joten ennätys parani useamman sentin! Kuninkaanväylän niskalta pinturiin kala erehtyi. Hiljainen oli ollut juhannuksen aika kuulemma koskella. Ei montaa mittakalaa kalastajaa kohden ole tullut. Vesikin oli yllättävän viileää, n.15 asteista.


Huopanan karsintakilpailuun löytyi muutamia uusia ideoita, mutta varsin vähälle odotuksiin nähden ideat jäivät. No toivotaan veden hieman lämpenevän ja kalojen aktivoituvan kilpailuun mennessä.

No se siitä, nyt hieman avautumista.

Onnistuin Huopanalla katkomaan jo kolmannen kerran (1. kerta EM-kisoissa Espanjassa, 2. kerta Merikarvian karsinnassa) tälle kesälle Visionin GTfour #4 9'6 -vapani. Sain vavan maahantuojalta takaisin edellisen katkaemisen jäljiltä viime torstaina ja eilen sitä sitten ensimmäistä kertaa ulkoilutin. Eiköhän vain mennyt heti poikki: perhot puussa ja yksi nykäisy...naps! Kaikki kolme katkeamista ovat olleet lähes identtisiä: perho ollut puussa/pohjassa, nykäisy --> vapa keskimmäisestä osasta poikki n. 7cm kärjestä. Soitin asiasta maahantuojalle joka aikoi tarkistaa onka vastaavia tapauksia ollut muillakin, vai onko ollut näin huonoa tuuria... Jokin perustavaa laatua oleva virhe täytyy olla kyllä kyseessä, sillä tämä on ainoa vapa joka on noin minulla katkennut. Ja eika reippasti olen tottunut perhoja irti kiskomaan. No eipä voi mitään. Kiitoksia kuitenkin maahantuojalle hyvästä, nopeasta ja ennen kaikkea ystävällisestä palvelusta asian suhteen!

torstai 19. kesäkuuta 2008

Pyhäjoella

Tulipahan eilen käytyä Pyhäjoella heittelemässä muutama tunti. Kovan vesisateen ja korkean veden takia ei kauempaa joella viihtynyt. Vettä kyllä tuntui olevan liikaa mielekkääseen kalastukseen. Kävin Vääräkoskella ja Oulaistenkoskella. Muutama yli 30cm harjus tuli ja joitakin pienempiä. Ihan kohtuullinen oli reissu olosuhteisiin nähden. Saisi vain laskea vesi ennen ensiviikon kilpailua...Tässä muutama kuva:

Oulaistenkoskessa piisasi vettä

Vääräkosken komea harjus

Sain maanantaiksi Huopanalle 12h luvan, joten sinne on tarkoitus mennä päiväseltään käymään. Toivottavasti on päivällä taimenet ja harjukset hereillä!

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Perhonjoen ja Seljesin karsinnat 14-15.6

Perhonjokilaakson perhokalastajien ensimmäiset karsintakilpailut olivat varsin hyvin onnistuneet. Järjestelyissä oli mukavaa olla mukana ja pääsi hieman seuraamaan sieltä järjestäjien vinkkelistä näitä kisojakin. Kyllä siinä hommaa piisasi vaikka meillä useampi jätkä oli hommia tekemässä. Kaitsu ja Mika isoimman työn tekivät, joten heille iso kiitos! Kilpailioita oli mukana kisoissa 16 kappaletta, eli puolet vähemmän, kuin paikkoja. Mukavasti kuitenkin saatiin homma sujumaan. Lauantaina porukka kalasti kolme 1h 15min jaksoa Perhonjoella ja sunnuntaina kolme 2h jaksoa Seljesillä. Tässä selostukset omista kisoistani:

Arvonnassa kilpailijat jaettiin kahteen kahdeksan hengen ryhmään.omaksi numeroksi tuli A5, eli ensimmäisellä jaksolla pääsisi kalastamaan.

Jakso 1, pooli 6 Ojalankoski

Pooli oli mukava koskipätkä jonka ylärajalla oli yksi selkeästi syvempi monttu. Liitsit olivat luonnollinen aloitussetti. Kalastuksen aloitin siitä ylärajan montusta ja nopeasti oli ensimmäinen kirjo haavissa. Mittaa 47cm. Muutama heitto lisää ja toinen kala kiinni ja haaviin. Tälläkin mittaa 47cm. Siirtyminen alarajalle ja sieltä kirre kiinni. Nopea väsytys ja haavi heilahti. Mittaa 50cm. Tarkkaa kalastusta ylävirtaan edeten, mutta ilman tapahtumia. Ylärajan montusta taas kala kiinni. Nyt veti kala jo kunnolla ja luulinkin taimenen olevan kiinni. No kirjohan se oli ja pyrstöstä kiinni. Kala haaviin ja nopea irroitus. Siirtyminen takaisin alarajalle ja sieltä ylöspäin siirtymistä. Kahdesta kiventauksesta löytyikin vielä kirjolohet, joiden pituudet olivat 44 aj 48cm. Viisi kalaa jaksolta ylös ja jaksovoitto! Musta ja coral olivat kalaa antaneet liitsien värit.

Kalastuksen jälkeen oli vuorossa valvonta. Valvoin Tuomo Petäjä-Suvantoa. Hän sai poolista 7 yhden kalan ylös, mutta karkuutti valitettavasti useamman kalan. Kuvasin Pekka Otamon kalastusta poolilta 8 ja sainkin yhden mukavan videopätkän:



Jakso 2, pooli 2 Mosalankoski

Valvoin ensin tuomon kalastusta poolilla 3, mutta varsin rauhallinen jakso oli, eikä mittakaukaloa tarvinnut kastella. Pooli 2 oli pohjapadon alapuolinen koskipätkä ja sen jälkeinen suvanto. Liitsit olivat vielä siimassa ja aloitin kalastuksen aivan rannan tuntumasta poolin keskivaihiin suvannosta. Arvelin paikan saaneen olleen rauhassa, sillä se ei oiken kirjolohipaikalta näyttänyt. No kyllä siinä kalaa kuitenkin oli. Nopeasti sain kaksi kirjoa 48 ja 43cm. Sitten siirtyminen kosken alle ja sieltä 52cm kirjo. Sitten oli rauhallista hetken verran, vaikka kävin kalastamassa padon alapuolen ja kosken leveää loppuliukua. Jaksoa oli jäljellä reilut 20min kun aivan kosken viimeisitä pyörteistä nappasi kirre taas kiinni. Haavi heilahti ja kala kantoon mittaukseen. Pituutta oli 42cm. Jakson loppu sujuikin rauhallisesti. Padon alapuolella vielä kävi kala pinnassa viistävää liitsiä tavoittamassa, mutta ei tarttunut. Neljä kalaa jaksolta ja jaksovoitto!

Kille hyppyyttää (kuva: Matti Salmela)

Jakso 3, pooli 1 Mosalankoski

Valvoin taas ensin Tuomon kalastusta poolilla 4. Nyt tuli hänelle kaksi kirjolohta ylös.

Pooli 1 oli Mosalan pohjapadon, tai oikeammin myllypadon yläpuolinen suvanto. Kaloja poolista oli ennen minua saatu 10 kappaletta, joten vaikeaa tulisi kalan saaminen olemaan. Aloitin kalastuksen liitseillä ja vastarannan montussa kävikin yksi kirjolohi perhoa katsomassa. No muuten oli hiljaista, paitsi onnistuin kompastumaan yhteen monttuun ja uimasillehan siinä joutui. No ei se mitään. Vaihdoin kuulapupat ja -larvat siimaan ja niillä kalastin tarkasti kivikon joka padon yläpuolella oli. Yksi hauki kävi ylhäällä. No jaksoa jäljellä kymmenisen minuuttia ja kirjolohi otti kuulapupaan kiinni. Jonkin aikaa kalaa väsytin ja sitten irtosi! Kyllä harmitti. Jakso loppui ja oli oli todella turhautunut. Mp oli todella heikko suoritus...

lauantain tuloslokset kaitsun kanssa laskettiin ja kisa oli kärjen osalta todella tiukka. Arto Pikkarainen johti kisaa kahdeksalla pisteellä. Yhdeksässä pisteessä oli kolme kalastajaa ja niin myös kymmenessä. Seitsemän ukkoa kahden pisteen sisällä!

Sunnuntaina oli hieman vaikeukisa päästä ylös sängystä, mutta mukavasti porukka kuitenkin löysi tiensä Seljesiin ja ensimmäiselle järvijaksolle.

Jakso 4, Seljes

Sain venekaverikseni Juho Kuoppalan. Aloitimme kalastuksen järvellä leirintäalueelta katsottuna vasemmalta. Puolen tunnin kalastuksen jälkeen vaihdoimme paikan venerannan edustalle. Siinä tulikin heti kunnon tärppi, muttalyhyen väsytyksen jälkeen irti. Harmitti taas vietävästi. Muuten jakso sujuikin sitten varsin rauhallisesti. Vaihtelimme paikkoja jonkin verran mutta enempää tapahtumia ei kummallakaan ollut.

Kukaan kalastajista ei saanut kalaa ensimmäisellä jaksolla. Haukia, ahvenia ja lahnoja oli kyllä veneisiin noussut...

Jakso 5, Seljes

Venepariksi tällä kertaa Pikkaraisen Arto. Suurin osa porukasta lähti soutamaan vastarannalla jonne matkaa tuli reilu kilometri. Aloitimme kalastuksen Arton kanssa kuitenkin edellisen jakson tapaan vasemmalta rannalta. Sieltä driftasimme järven ylitse oikealle puolelle. Jaksoa takana 40min, kun tunsin varovaisen nyppäisyn siimassa. Muutama nyppäisy lisää, perhoille lisää vauhtia ja sitten tärähti. Lyhyt väsytys ja 47cm kirjolohta haavissa. Pinkki liitsi petti kalan. Pian tämän jälkeen sain hauen joka säykäytti räväkällä otillaan. Jakso sitten loppui ja selvisi, että olin ainoa joka oli saanut kalan ylös!

Jakso 6, Seljes

Venekaverikse Jesse Lehto. Ensimmäisen päivän jälkeen 2. ollut karsintojen ensikertalainen tarttui airoihin ja tempaisi meidät toiseen päähän järveä, jossa oli kalaa edellisellä jaksolla kuitenkin näkynyt. Meidän veneessämme kalastus sujui rauhallisesti mutta parissa veneessä oli tapahtumia. Kujalan Kaitsu sai kirjolohen ylös ja Arto Kokkila karkuutti toisen. Jakso loppui ja Kaitsun kala oli ainoa jaksolla tullut...

Todella rauhallinen oli siis tämä järvi kirjolohien osalta.

Tulokset laskettiin kunhan pääsimme rantaan ja niinhän siinä kävi, että Kaitsu kisan voiton nappasi. Olin toisena samoilla pisteillä, mutta olin saanut kalaa kolmelta jaksolta, kun Kaitsulla niitä oli neljältä. Hyvä sijoitus tuli jatkoksi Merikarvian kisan jälkeen. Finaalipaikka nyt varmistui ja pisteitä on reilut 3800, joten hyvin on nyt asiat. Kahteen kisaan (Pyhäjoki ja Huopana) olen kuitenkin jo osallistumismaksut maksanut, joten niihin mennään vielä. Mukavaahan tämä kisailu kuitenkin on.

Tuloslistaa:

1. Kaj Kujala
2. Pauli Salmela
3. Arto Pikkarainen
4. Jesse Lehto
5. Mika Yli-Soini
6. Arto Kokkila

Perhoista toimivat siis liitsit, väreinä musta ja coral. Muilla en kalaa joelta saanutkaan. Järvellä kalani sain pinkillä liitsillä, jossa runko oli Palmer chenilleä.

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Merikarvian karsinnat 7-8.6

Merikarvialle lähdin hakemaan rohkeasti sijoitusta viiden joukkoon ja hyviä lähtökohtia tulevia karsintoja varten. Saavuin Merikarvialle jo perjantai iltana ja kävin Stäävitkoskella muutaman tunnin ottamassa tuntumaa jokeen. Muutaman kirjolohen ja yhden nätin taimenen onnistuikin saamaan. Hyvin sain tuntuma jokeen ja itseluottamus oli kohdillaa kipailun alla.

Harjoitustane

Lauantaina oli aamulla poolien arvonta. Omaksi ryhmäkseni tuli A ja numeroksi 5. Aloittaisin kilpailun Lankoskelta.

1. Jakso, Lankoski, pooli 5

Lankosken alimmainen pooli oli tuttu muutama vuosi sitten käydyistä nuorten SM-kilpailuista. Kalaa poolissa kyllä oli, se selvisi kun katselin poolia lävitse, sillä "lehmänmontussa" pyöri useampi kala. Aloitin kalastuksen liitseillä ja jaksoa oli kulunut muutama minuutti, kun ensimmäinen kirjo oli haavissa. Mittaa oli 49cm. Muutama heitto vielä monttuun mutta hiljaista oli. Paikan vaihto vastarannalle ei tuottanut tulosta. Takaisin lehmänmonttuun ja taas kala kiinni. Nyt mittaa oli 50cm. Muutaman heitto vielä montun kopaisemiseksi, mutta paikka hiljeni jälleen. Paikan vaihto ja koluamaan poolin yläosan koskea. Nopeasti tulikin taas kirjo, jolla oli mittaa 29cm. Tähän sitten kalantulo loppuikin, jos ei lasketa kahta lahnaa jotka liitseihin iskivät. Kolme kirjoa jaksolta ylös, hyvin lähti homma käyntiin.

2. Jakso, Puukoski, pooli 7

Pooli oli varsin pitkä, mutta todella kaksijakoinen. Yläosassa oli pari syvää ison kiven alustaa ja alaosa kaulttaaltaan matalaa ja kivien rikkomaa hidasta virtaa. Liitsit olivat vielä siimassa. Aloitin poolin yläosan montuista ja nopeasti sainkin pienen kirjon tartutettua, tosin se pääsi hypättyään irti. Ei sitä kauaan ehtinyt harmittelemaan, kun isompi kille oli jo kiinni, tämä tulikin jo haaviin. Mittaa taisi olla 44cm. Uutta heittoa mottuun, ja pian ottikin kala taas kiinni. Kala haaviin ja, mittaukseen. Pituutta 47cm. Nyt monttu hiljeni ja siirryin poolin alarajalle. Vaihdoin liitsit kevyempiin ja pienempiin. Muutama heitto kiven taakse ja kirjo kiinni. Pieni kala nopeasti haaviin ja mittauskeen, mittaa oli 29cm. Tarkkoja lyhyitä heittoja kivien viereen ja siirtymista ylävirtaan. Hetken päästä taas kirjo kiinni. Mittaa tälle kalalle tuli 27cm. Taas heitellen koht ylävirtaa. Todella pieni sintti otti liitsiin, ja ihmettelin mikä kala tuo on. Tarkempi katsominen paljasti kalan kirjoloheksi. Äkkiä kala haaviin ja mittaukseen. Pituutta oli kalalla huimat 16cm. Pätkän verran taas hiljaisempaa kalastusta, kun seuraava kala kävi tukistamassa perhoa, ei vain tarttunut. Siirtyminen takaisin yläosan monttuun. Kala ottikin taas melkein heti ja rupesi junnaamaan kunnolla. Luulin jo isomman olevan kiinni, kunnes huomasin kalan olevan selästä kiini. Puoliväkisin kala haaviin ja nopea irroitus. Muutama heitto ja taas kala kiinni. Tällä kertaa pyrstöstä! No onneksi pääsi itsekseen irti. Seuraavalla heitolla tulikin sitten jo kirjolohi haaviin asti ja perhokin löytyi suusta. Mitta oli jossain 45cm hujakoilla. Aikaa jäljellä 10min, kun lähdin takasin paikkaan jossa oli kala käynyt aikaisemmin perhoa tukistamassa. Muutama heitto ja Kirjo haaviin, mittaa oli 31cm. Jakso ohi ja hyvät fiilikset oli kyllä päällä. Seitsemän kirjoa ylös.

3. Jakso, Holmankoski, Pooli 14

Pumppukopin pooli oli täydellisen näköinen kirjolohipooli. Aloitin kalastuksen liitseilä, mutta hiljaista oli yhtä n.35cm taimenta lukuunottamatta. Jaksoa jäjellä 30min ja vaihto larvasettiin. Muutaman alamittaisen harjuksen sain. mutta kirjot loistivat poissaolollaan. Valvoja huusi jaksoa olevan jäljellä 5min, kun kille iski kuulapupaan kiinni. Tiukka väsytys ja kala pussiin, mittaa 45cm. Tärkeä kala. Kyllä helpotti!

4. Jakso, Lankoski, pooli 2

Sunnuntain jaksot alkoivat osaltani Lankoskelta. Kuulin ennen jakson alkua olleeni lauantain jälkeen johdossa, joten muvasti tuli lisävirtaa kalastukseen. Varsin kova oli virtaus poolissa ja muutama syvempi monttukin löytyi. Liitsit siimaan ja koskeen. Tarkkaa kalastusta ja tuloksena oli vain yksi 45cm taimen (alamitta 50cm). Harmittavat blankit heti aamulle.

5. Jakso, Puukoski, pooli 9

Todella synkän näköinen pooli. Ylä- ja alarajoilla oli pientä virtausta, mutta muuten pitkä pooli oli pelkkää suvantoa. Päätin keskittyä näihin virtapaikkoihin, vaikka pieniä olivatkin. Aloitin kalastuksen larvasetillä, koska uskoin kalojen jo nähneen tarpeeksi liitsejä, sekä uskoin myös harjusta virroista löytyvän. Nopeasti sainkin muutaman reilu 20cm harjuksen,muttei isompaa. Sitten tömähti hieman raskaammin. Kirjolohi kiinni ja pitkän väsytyksen jälkeen pussiin. Kunnon tuuletus päälle ja mittaukseen. Mittaa oli yli 40cm. Takaisin samaan paikkaa ja muutaman heiton päästä uusi kala kiinni ja haaviin. Samankokoinen oli tämäkin kille. Kyllä helpotti. Paikasta tuli vielä 27cm harjus, mutta sitten hiljeni. Vaihto alaosaan ja larvastusta siellä. alamittaisia harjuksia ja yksi n.40cm taimen tuli, muttei muuta. Aikaa jäljellä 20min, takaisin ylös. Taas muutama pieni harjus ja sitten kolmas kille kiinni. Ylös tuli tämäkin. yli 40cm oli mittaa. Vielä muutama heitto samaan paikaan ja perhot pohjaan. Nykäisy ja vapa poikki. No siihen sitten jakso loppuikin. Kolme kalaa ylös, joka oli kyllä todella ilahduttavaa. Kuulapupa ja kuulalarva toimivat ottipeleinä.

6. Jakso, Holmakoski, pooli 11.

Viimeiselle jaksolle oli pientä painetta, sillä olin vielä mukana taistelusta kisan voitosta. Täysillä siis pitää tämä vetää. Kovavirtainen ja vaihtelevan syvyistä virtaa käsittävästä poolista kyllä kaloja pitäisi löytyä. Aloitin kalastuksen poolin keskivaiheilta edeten ylöspäin. Larvasetti jatkoi edelleen siimassa. Parikymmentä minuuttia jaksoa takana ja pudotin yhden killen. Muutama heitto perään ja kala kiinni. Tämä tulikin haaviin ja mittauskeen. Tuuletus ja kalalle mittaa 29cm. Jatkoin samasta paikasta hiema ylöspäin ja pian oli taas kirjo kiinni. Nyt oli kunnon taistelu sillä kala ei halunnut millään tulla haaviin. Lopulta todella hieno ja ehjäeväinen kirjo tuli ylös ja mittaa oli 39cm. Kalastin poolin ylärajalle asti ilman tapahtumia. Paikan vaihto alavirtaan ja pienten poteroiden tarkkaa kalastusta. Alamittaisia harjuksia ja taimenia tuli varsin tasaisesti. Jaksoa jäljellä kymmenisen minuuttia ja vaihdoin takaisin paikkaan josta kaloja oli tullut. Taas kovasta virrasta iski kille kiinni ja tiukan väännös jälkeen kala haaviin. Mittaa oli 45cm. Jakso ohi ja kisat samoin. Kolme kalaa viimeiseltä jaksolta oli enemmän kuin uskalsin toivoa.Rankka oli tämäkin kisa ja tuloksia sai vielä jännittää.

Kirjolohi vääntää (kuva: Heikki Salmela)

Tulokset olivatkin sitten mukavaa kuultavaa: VOITTO! Oli todella hieno fiilis ja ensimmäinen kilpailuvoitto oli nyt saavutettu. "Pienistä" takaiskuista (auton hajoanminen ja vavan katkaisu) huolimatta oli mieli oli hyvä. Sain siis kisassa yhteensä 17 killeä. Perhoina kisassa toimivat liitsit ja kuulapupat ja -larvat. Kuvassa on olevilla perhoilla tuli kaikilla vähintään kolme kalaa.

Liitsit musta ja coral, kuulalarva oliivinvihreä/ruskea oranssilla iskupisteellä.

Kiitokset järjestäjille kisoista. Oli mukavaa olla taas kisaamassa!

Kärkikolmikko (kuva: Heikki Salmela)

Tässä vielä tuloksia:(sijoituspisteet/kalapisteet)

1. Salmela Pauli 24 / 14840
2. Jaakkola Ville-Antti 32 / 8760
3. Salminen Ville 35 / 7140
4. Nieminen Saku 38 / 9080
5. Hakala Mikko 40 / 11140
6. Pikkarainen Arto 41 / 5900
7. Holttinen Nikolai 42 / 6420
8. Virtanen Jyri 43 / 5580
9. Ristolainen Ville 43 / 8600
10. Sandelin Ville 49 / 4340
...
27. Kujala Kaj 79 / 960

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Perhonjoelta ja muualta

Juhlat on nyt juhlittu ja kalassa on tullut tiiviisti käytyä. Muutaman reissun olen heittänyt Lestijoella Hekkalankoskella ja Kattilakoskella, mutta ei mitään mainittavaa ole tullut. Tänään olin päivän ottamassa vielä tuntumaa Perhonjoen kisakoskiin. Ojalankoskella en ollut aikaisemmin käynytkään ja varsin mukavalta paikalta vaikutti. Kalastin kosken ensin tinselillä taimenen toivossa. Yksi kunnon pyörähdys tulikin perhon perään, muttei muuta. Sitten liitsit kehiin, mutta tuloksena vain alamittaisia taimenia. Kummasti ovat kirjolohet johonkin kadonneet. Isoin taimen oli n. 35cm ja pani jo hanttiinkin jonkin verran. Siirryin sitten Mosalankoskelle jossa vesi oli laskenut viikossa varsin paljon. Huolestuttaa hieman kisoja ajatellen varsinkin kosken rauhallisia alaosia... Yhden kirjon sain kosken niskalta. Oli jokin käynyt nappaamassa palan kalasta, sen verran pahasti oli kylki kalalta auki.


EM-kisoistakin on juttua kovasti kirjoitettu, tosin vielä ei ole julkaisemiskelpoinen... Tässä kuitenkin muutama kuva ennakkoon.




Komeat oli maisemat reissulla!

torstai 29. toukokuuta 2008

Vihdoinkin ohi!

Nyt on vihdoin viiden vuoden odotus ohi. Tänään oli koulussa päättäjäiset ja media-assistentin paperit on saatu! Kyllä tuntui kaikkien vastoinkäymisten jälkeen hyvältä saada paperit! Mutta ei tästä nyt enempää. Kalallakin on tullut tässä käytyä useamapanakin päivänä ja niistä sauraavassa.

20.5 Niskankoski, Lestijoki

Tunnin paineidenpurku reissu kisareissun jälkeen. Yhden kirjolohen karkuutin, mutta muuten oli koski hiljainen.

25.5 Hekkalankoski, Lestijoki

Harjusta lähdin hakemaan ja kyllähän niitä muutama löytyikin. Olivat vain alamittasia kaikki. Muutama pieni taimen tuli myös. Kahluuhousut vuotavat useammasta paikasta.

26.5 Ahvenlampi, Sievi

Illalla Ahvenlammelle pieni tuuli ei haitannut kalastusta, mutta tärpeiksi jäi itselle saalis. Laiskasti kävivät kalat pinnassa, mutta hitaasti uitettuun Bibioon tuli useampi varovainen imaisu. Isä onnistui saamaan yhden kalan pinturilla.

27.5 Mosalankoski, Perhonjoki

Seuran kalastuskilpailu Mosalankoskella. Omalla kohdalla samalla tutustumista karsintapaikkoihin. Kolme kirjoa ylös ja kisan voitto. Ihan mukavasti tuli porukallle muutenkin kalaa. Pitää vielä käydä muutaman kerran paikalla...

Tämmöistä täältä tänään. Lauantaina menen käymään Seljesissä, mutta muuten menee viikonloppu varmaankin valmistujaisten merkeissä!

tiistai 20. toukokuuta 2008

Ekat kisat nyt takana

Eilen sitten kotiuduttiin Espanjasta. Yhden ylimääräisen yön joutui Helsingissä viettämään, koska junia ei myöhään sunnuntaina enään pohjoisen suuntaan lähtenyt.

Oli kyllä hieno kokemus olla kisaamassa ulkomailla. Uusia tekniikoita ja perhoja tuli käytettyä, mutta kyllä larvastamaankin pääsi... Kilpailu itsessään meni itseltäni, kuin koko joukkueeltakin heikosti, mutta pettynyt en missään tapauksessa ole. Niin paljon uusia kokemuksia ja tuttavuuksia reissuissa kertyi, että kyllä reissuun ehdottomasti kannatti lähteä. Kirjoitan omasta kilpailustani vielä tässä jossain vaiheessa kunnon raportin, mutta tässä nyt muutamia yleisiä ajatuksia kuitenkin jo etukäteen.

Etukäteen odotin todella arkoja kaloja, mutta (onneksi) näin ei omilla pooleillani kuitenkaan ollut. Varsin helposti pystyi kaloja lähestymään. Ainoastaan kalojen tartuttaminen tuottui hankaluuksia, varsinkin harjoituksissa ja ensimmäisellä jaksolla, sillä ei noita 18-21cm taimenia tule täällä Suomessa pahemmin kalastettua. Perhoista toimivat enakkoon tiedossa olleet mallit, eli mustakuulainen PT ja GRHE, sekä päikkäripinturit. Kuvia näistä myöhemmin. Järjestelyistä nyt en ala muuta kritisoimaan, kuin valvojien kielitaitoa. Yksikään ei puhunut muuta kuin Espanjaa. No jotenkin hommat kuitenkin sujui. Kokaonaisuutena raportti tulee, kunhan saan sen kirjoitettua.

Mutta tässä nyt isot kiitokset joukkuekavereille! Mikko "Rysä" Räsänen, Aleksi "Konkkonenä" Vasu, Tuomas "Tao-Tao" "Lappalainen ja Heikki "Ruosterasia" Kurtti, ei olisi voinut parempia kavereita tälle reissulle toivoa. Suuri kiitos myös Sari Vasulle avusta lentokentillä, sekä Petteri Nissen ja Ilkka Pirinen auttoivat käytännön asioiden hoitamisessa. Kiitoksen myös tietenkin kaikille tukijoille joita ilman tämä reissu ei oli ollut mahdollinen. M. Salmela OY, Pekka Salmela KY ja Kannuksen kaupunki olivat tukemassa matkaa. Kiitos vanhemmilleni, isovanhemmilleni ja muillekkin sukulaisille, jotka olivat mukana auttamassa matkalle lähdössä.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Matkaan kohti Espanjaa

Muutama tunti on vielä aikaa ennen kuin juna lähtee kohti Helsinkiä. Innolla odotan mitä tuleva viikko tuo tullessa. Varmasti mielenkiintoiset kilpailut on tulossa ja toivotaan myös tuloksen olevan mahdollisimman hyvä. Koitan laittaa välillä hieman raporttia paikanpäältä, mutta saa nähdä onnistuuko. No viimeistään sitten kun reissusta palataan!

lauantai 3. toukokuuta 2008

Täältä tänään...

Taas on kulunut hieman aikaa siitä kun tänne on viimeksi tullut tarinoitua. Kiirettä on pitänyt niin opiskelujen kanssa painiessa kuin kilpailuasioiden kanssakin. Viikon päästä on lähtö kohti Espanjaa ja siellä viikko varmasti nopeasti vierähtää. Kilpailupäivät ovat 14.-16.5. Myös Perhonjoen karsintojen kanssa on ollut sopivasti hommaa. Mukavaahan se vain on, kun saa olla hommissa mukana.

Em-kilpailuja varten on sidottu paljon perhoja, mutta silti tuntuu jatkuvasti siltä, kuin jotain puuttuisi. Rasiat ovat täynä pieniä PT ja GRHE nymfejä, vaaleita cdc-päikkäreitä, pieniä tummia liitsejä sekä erilaisia maahyönteisjäljitelmiä. Jotain pitää vielä rasiaan keksiä. Toivotaan kilpailualueelle sopivasti sateita, jottei menisi sormi suuhun yltiövarovasia taimenia ongittaessa kristallinkirkkaissa vesissä. Vaikka paljon on joukkueelle apua saatu koskien kilpailua, on vielä monia kysymyksiä joihin toivottavasti saadaan harjoituksissa vastauksia. Innolla reissua kyllä täällä odotellaa!

Pari kertaa on tarkoitus vielä ennen matkaa käydä treenailemassa. Ahvenlammelle ja Lestijoella varmaankin reissut suuntautuvat.

Niin meinasi aivan unohtua. Yksi huono puoli tässä kisareissussa on. Jää nimittäin näkemättä Miten Suomi etenee kohti lätkän MM-kultaa... Onneksi sentää nämä alkupään pelit ehtii nähdä...

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Perhomessuilla

Eilen tuli sitten autolla ajoa reilut 700 km. Eli perhomessuilla tuli pyörähdettyä. Edellisessä viestissä mainitsin hakevani messuilta kelaa, kelalaukkua ja perukesiimoja. No kela löytyi, mutta nuo muut jäi ostamatta. Hakemiani Guiden Egor fluorocarbon perukesiimoja ei hyllyistä löytynyt. Myöskään Visionin/Guiden kelalaukuja ei liiemmälti näkynyt. No rahat mitä reissulle varasin sain aika hyvin kuitenkin menemään... Greys GRXi #5/6 kela tuli ostettua järvikalastukseen. Neljälle "kasetille" mahtuu mukavasti kaikki järvisiimat. Loopin Graphite kelakin tarttui mukaan varsin edulliseen hintaan, (20€) harmi ettei ollut kuin tuo yksi vain... Paljon väkäsettomiä koukkuja ja muuta sidontamateriaalia tuli myös ostettua. Ja sitten vielä "Czech Nymph and other releated fly fishing methods" -kirja tuli ostettua. Vaikuttaa pienellä silmäilyllä todella mielenkiintoiselta.

Tuttuja näkyi messuilla jonkin verra ja Lappalaisen Tuomaksen kanssa vaihdettiinkin muutama sana tulevista EM-kisoista. Myös pari esitystä kerkesin kuuntelemaan. Chris Helmin sidontanäytös haukiperhoista oli todella mielenkiintoinen. Varsin näppärästi kaveri sitoi peuranakanrvaperhoja... Myös Jarkko Suomisen MM-kisojen matkakertomus oli erittäin mielenkiintoista kuultavaa. Upeita kaloja upeissa maisemissa...

lauantai 19. huhtikuuta 2008

Treeniä Kalliokoskella

Parin tunnin tehotreeni oli tänään vuorossa Kalliokoskella. Tarkoituksena oli kalastaa kolme tuntia "kisatemmolla", mutta tuo ei sitten oikein toteutunut. Vesi oli noussut muutamassa päivässä liki 20cm ja ottanut hieman väriä, joten kovin mielekästä ei kalastus ollut. Keli kyllä oli todella hyvä ja jokivarressa oli muuten mukavaa.


No yhden niukasti alamittaisen harjuksen onnistuin saamaan nymfillä, mutta oli tuo huomattavasti odotuksia vähemmä. Tuli samalla testattua uutta vapaa (Vision GT4 #6) jonka ostin rikkoutuneen Extremen tilalle. (Vision Groupin pojille kiitos hyvästä palvelusta!) Ihan mukavalta tuo vaikutti ja varmasti on kesällä kovalla käytöllä.

Huomenna sitten aamusta Perhomessuille. Tarkoituksena on täydentää varusteita EM-kisoja varten. Ainakin kela, kelalaukku ja paljon perukesiimoja on tarkoitus hommata, unohtamatta tietenkään väkäsettömiä koukkuja.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Kuvia Lestijoelta

Tuli käytyä pieni ajelureissu tässä jokivarressa kameran kanssa. Muutamalta koskelta otin kuviakin. Jäät ovat tämän päivän aikana joesta häipyneet ja vesikin on laskenut reilusti viime viikon tulvahuipusta. Vaikka kovin korkealla vesi ei tänä(-kään) keväänä noussut. Hyviä uutisia joen taimenen elinolojen parantamisesta on kuulunut pitkin talvea ja erittäin optimistisella miellä tulevaisuuteen täällä suhtaudutaan. Tässä kuvia:

Sykäräisessä Tornikoskella vesi ei ole paljoa normaalia korkeammalla, mutta väriä hieman siinä on tavallista enemmän.


Korpelan pato. Tähän vielä pysähtyy meritaimenen nousu. Toivottavasti asia korjaantuu pian.



Kattilakosken niska uudelta sillalta kuvattuna. Erittäin vähällä kalastuksella oleva paikka.


Niskankosken kuohuja. Vaikuttavan näköinen koski korkealla vedellä.



tiistai 8. huhtikuuta 2008

Kalastusta ja karsintoja

Lauantaina tuli taas oltua Raiviossa ja mukavaahan se taas oli. Tällä kertaa harjukset kelpuuttivat vain pintaperhot. Kolme harjusta, jotka kaikki olivat alle 30cm, ruokailivat kaikki pinnasta eivätkä olleet kovin tarkkoja perhosta. Sumareita oli liikkeelä vähemmän kuin viime lauantaina, mutta ei tuo kaloja haitannut. Nahkoja näkyi rannalla aika paljon, joten oletettavasti on jo kausi ohitse täällä... En aikaisemmin saanut reissusta tänne kirjoitettua... Eilen piti kirjoittaa, mutta venyi tuo Blues-Kärpät peli niin myöhään ettei jaksanut alata tarinaa vääntämään (hyvä Kärpät!).

Karsintakirje tuli tänään ja ihan tyytyväinen kyllä olen yhdestä pienestä takaiskusta huolimatta. Merikarvian, Perhonjoen ja Huopanan karsintoihin pääsin, mutta Pyhäjoen karsintaan olen 2. varasijalla. Toivottavasti tuonne Pyhäjoelle pääsisi, kun oli ykkösvaihtoehto. Saattaa olla, et ilmoittaudun vielä Kuusamon karsintaa, kun kerran siirsivät sen heinäkuulle.

MM-kisoista ovat Jouni Neste ja Janne Pirkkalainen kirjoittaneet myös juttua, käykäähän lukemassa!

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Huomenna taas kalalle

Huomenna sitten taas Raivioon katsomaan josko olisi sumareita enemmän liikkeellä. Nämä lämpimät kelit kyllä lupaavat hyvää ja odotukset ovatkin huomiselle korkealla. Tässä on viimepäivinä tullut sidottua pieniä nymfejä tuota Enpanjan reissua varten, sekä lohiperhotilausta. Nyt otin kuitenkin kaipasin hieman "arkisempia" perhoja ja sidoin muutaman Klinkin tulevaa harjuskautta varten...


Käykääpäs lukemassa Suomisen Jarkon juttu MM-kisoista hänen blogistaan. Kyllä saa kateellisena huokailla, kun on mahtavia vesiä päässeet kalastamaan...

sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Ja sitten on kausi avattu

Nyt sitten on takana kevään avausreissu. Varsin lyhyt (4h) piipahdus Raiviossa antoi kaksi n. 30cm harjusta. Korentojakin oli jo jokivarressa liikkellä, mutta varmaan kuoriutumishuippu on vasta edessä. Toinen harjuksista tuli pienellä nymfillä alavirtaan kalastaen ja toinen cdc-pinturilla. Pinturilla tullut kala oli aika tarkka syömisestään, ja vaatikin muutaman perhonvaihdon ja perukkeen ohennuksen. Useamman heiton sai tehdä ennen kuin varovainen imaisu kertoi harjuksen ottaneen.


Tie Raivioon oli todella hyvässä kunnossa ja aurattu, joten ihan pikkuautollakin pääsee perille. Aikaisempina vuosina on maasturi ollut pakollinen, mutta nyt ei.

lauantai 29. maaliskuuta 2008

Harjusluennolla...

Tänään oli sitten vuorossa Mikko Halosen järviharjusluento Kokkolassa. Porukkaa oli paikalla varsin hyvin, sillä kuulioita taisi olla 14. Mikko kävi lävitse harjuksen pyyntiä pohjoisen järvissä ja jokien suvannoissa. Tekniikat, taktiikat, perhot ja ajankohdat tuli käytyä lävitse. Esityksessä oli mukana todella upeita kuvia (isoista) harjuksista... Myös perhoja sidottiin ja päästiimpä tutustumaan puolalaisten suosimaan punontatekniikkaan. Varsin vaikea tuo alkuun oli, mutta nyt kun kotona on vielä sitä hieman treenannut, niin alkaa se jo välttävästi sujumaankin. Tässä kuvat vielä sidotuista perhoista, sekä tuosta punontatekniikan harjoittelusta:



Tuli myös ostettua tuo Mikon yhdessä Stanislaw Ciosin kanssa kirjoittama kirja Perhokalastajan Harjus. Harjus kun on lempikalani, niin tuli tämä kirja kyllä kunniapaikalle kirjahyllyyni.

Huomenna sitten tositoimiin. Lestijoen Raivio kutsuu ja toivottavasti myös kalat ovat aktiivisia. Kelin pitäisi olla ainakin hyvä. No tuosta reissusta raporttia huomenna!

keskiviikko 26. maaliskuuta 2008

Vuoden ensimmäisen reissun vaikeus

Kyllä se kauden aloittaminen voikin olla vaikeaa. Viime viikonlopuksi suunnitellut reissut perumaan kylmien kelien takia. Eipä tuo pakkanen yksinään olisi mitään haitannut, mutta viheliänen pohjoistuuli lykkäsi reissun seuraavalle viikonlopulle. Nyt onneksi on tulossa lämmin viikonloppu, joten pääsee vihdoin siimat oikaisemaan. Muutakin ohjelmaa on tulevalle viikonlopulle, nimittäin Mikko Halonen tulee pitämään järviharjusluennon Kokkolaan. Mukaan luennolle mahtuu vielä, joten jos kiinnostusta on ilmoittaudu mukaan.

Hommaa perhonsidonnan osalta tuli nyt reiluksi kuukaudeksi, kun tuli tilaus muutamasta lohiperhosta. 48kpl pitäisi sitoa, joten muutama ilta siinä vierähtää... Onneksi päässyt jo mukavaan alkuun.

lauantai 15. maaliskuuta 2008

Mukava avaus kisakaudelle 2008

Mukavia uutisia oli tuli reilu viikko sitten, kun tuli tieto että olen mukana tämän vuoden EM-joukkueessa! Pienoista jännitystä on ollut asiasta jo syksystä asti, kun Ilkka Pirinen tiedusteli halukkuutta lähteä kisaamaan, jos paikka aukeaa. Kisathan ovat tänä vuonna 12.-18.5. Espanjassa. Suomen joukkueeseen kuuluvat minun lisäksi Tuomas Lappalainen, Aleksi Vasu, Mikko Räsänen ja Heikki Kurtti. Joukkueen kapteenin virkaa hoitaa Tuomas.

Ennakkotietoja on kisavesistä tähän mennessä saatu vain vähän, mutta
tiedossa tulee olemaan todella haastavaa kalastusta kirkkaissa vesissä arkoja kirjolohia ja taimenia kalastellen. Pienten nymfien ja pintureiden pitäisi olla joella ne tehokkaimmat. Järvestä ei ole paria kuvaa enempää tietoa. Kovasti koitetaan tietoa etsiä, sillä joukkueella on vain yksi harjoittelupäivä ennen kisoja, joten kaikki tieto joka auttaa valmistautumisessa on todellakin hyödyksi.


Valmistautuminen on jo kovassa käynnissä ja perhoja on syntynyt kisaa varten kiitettävästi, pääasiassa juuri pieniä nymfejä ja CDC-pintureita. Myös välineistön ja matkalla tarvittavien kamojen kasaus on lähtenyt liikkeelle tekemällä listaa mitä mahdollisesti tulee reissussa tarvitsemaan. Sponsoreitakin pitäisi koittaa hommata, kun reissu on kokonaan omakustanteinen, joten jos kiinnostusta on, niin saa ottaa yhteyttä! :D (sähköposti löytyy profiilista)

Tänään piti avata kalastuskausi Raiviossa, mutta valitettavasti isän maasturi ei ollut ollenkaan yhteistyöhaluinen. Moottorissa jotain häikkää. Ja kun ei ilman nelivetoa asiaa tuonne tähän aikaan talvea ole, jäi reissu tekemättä. No ensi viikonloppuna sitten...

Mielenkiinnolla myös seuraan Suomen MM-joukkueen harjoituksia Uudessa-Seelannissa, ennen varsinaisia kisoja jotka ovat 22.-30. kuluvaa kuuta. Kannattaa käydä lukaisemassa joukkueen blogia, josta on myös kuvia komeista kaloista... Tsemppiä koko joukkueelle!

tiistai 4. maaliskuuta 2008

Uutta ja vähän vanhaa

Pitkä tauko ollut nyt kirjoittelussa. Paljon olisi asiaa josta kirjoittaa, mutta ei sitä vain meinaa ulos aina saada. Perhoja on viime viikkoina syntynyt taas tasaiseen tahtiin ja rasiat alkavat jo ylikuormittua. Onneksi on pari tyhjääkin joihin vielä perhoja mahtuu. Väkäsettömiä koukkuja on taas tullut postissa varsin paljon. Hanakia, Knapekia sekä Climaxia. Kuvassa vain pieni osa.

Nuo Climaxin koukut tilasin ihan mielenkiinnosta, kun kohtuullisen halpoja olivat (3,80£/100kpl). Kokoja tilasin 10, 14, 16 ja 18, joista valitettavasti vain 10 ja 14 ovat käyttökelpoisia, muissa koukun kita on liian pieni ja varsi liian pitkä... Koukut olivat sivuostos, sillä samassa tilauksessa oli mukana kaksi Airflo Sixth Sense upposiimaa (3.- ja 5.-uppo) tulevaan järvikalastuskautta varten. Siimat olivat mielestäni varsin edulliset, sillä yhteensä kaksi siimaa maksoi Tacklebargains.co.uk -liikkeessä 49,90£ (n.65€). Toimitus oli myös todella nopea: viime perjantaina tilasin siimat ja tänään tulivat.


Heitetään tähän loppuun vielä yksi perho jolle toivottavasti kohta löytyy käyttöä.

Poimintoja perhorasiasta - osa 9


Kyseessä on paras sumaripinturini. Tämä on se perho johon luotan, kun harjukset hakevat pinnasta räpiköiviä sumukorentoja. Toiminut pintoville kaloille Lestijoen Raiviossa ja Jatkonkoskella. Kuvassa on vuoden 2008 malli, johon olen sitonut foamisuikaleen seläksi parantamaan kellumista.

lauantai 16. helmikuuta 2008

Poimintoja perhorasiasta - osa 8

Ja tällä viikolla on esittelyssä yksi parhaita pintaperhojani. Tai on ainakin ollut joskus. Nykyisin käyttö on ollut vähäisempää, mutta tämä on niitä pinturirasian pakollisia.Eli kyseessä on Haystack -pinturi. Tämä ensisijaisesti päikkäriä jäljittelevä perho on ollut todella tehokas etenkin järvillä kirjolohille. Viime kesänä myös muutama nirso harjus hyväksyi tämän perhon hylättyään ensin muutaman muun. Paras väri on ollut oliivi, mutta myös harmaa on toiminut.

sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Streamereitä ja PP - osa 7

Tässä Super Bowlin alkua odotellessa on hyvää aikaa taas hieman vilkaista perhorasioihin. Streamereitä on nyt parina viime viikkona syntynyt enemmän kuin koskaan. On oikein joutunut laittamaa perhot kahteen eri rasiaan. "Perinteiset" streamerit ja mudlerit tms. toiseen ja tinselit toiseen. Viime vuonna streameri-rasiani käsitti tasan viisi perhoa: neljä supertinseliä ja yhden mustan tinselin... Joten parannusta on tullut nyt reilusti. Tässä vielä kuva vielä hieman vajaista rasioista:


Poimintoja Perhorasiasta - osa 7

Tänään esittelyssä varsin tuttu tekele:


Elikkäs Flashback-nymfi. En jaksanut ottaa kunnon "poseerauskuvaa" perhosta, joten tämä saa nyt ajaa asiansa. Olen käyttänyt perhoa pääasiassa järvillä, sillä joella en ole kovin hyvin tällä kalaa saanut. Ahvenlammella on kirjohta perholla tullut, sekä Rata-Valkeisella olen siikaa pyytänyt. Helppo perho sitoa ja vielä mukavempi tällä on pyytää, sillä kalaa tulee!

tiistai 22. tammikuuta 2008

Poimintoja perhorasiasta - osa 6

Taas olisi vuorossa perhon esittely. Viime viikolla jäi välistä esittely, mutta eipä tuo taida hirveästi haitata. Tällä kertaa olisi esittelyssä viime vuoden tulokas, eli Koppis:


Kovakuoriasta jäljittelevä uppo-/pintaperho. Selkä on perhossa foamia. Olen sitonut tällä reseptillä molempia pinta- ja uppoperhoja, uppoavat olen vain painottanut. Pintaversioon olen sitonut kumijalat ja tässä uppoversiossa jalat ovat riikinkukkoa. Pintaversion on antanut muutamia harjuksia, mutta on ollut toistaiseksi aika vähällä käytöllä. Uppoversion on tarkoitettu oikeastaan järvikalastukseen ja Ahvenlammella kirjolohet ovatkin osoittaneet kiinnostusta perhoon. Tässä vielä kuva perhon päältä.


perjantai 11. tammikuuta 2008

Poimintoja perhorasiasta - osa 5

Enpä ehtinyt laittaa viime viikolla perhoa esille, mutta nyt olisi hieman "erikoisempi" perho esittelyssä:Eli kyseessä on lohiperho Greenlander. Tuli tuossa hieman lohiperhorasiaa tongittua ja siitä tämä tuli mieleen. Tällä perholla sain ensimmäisen perholoheni Tenolta. No ei nyt aivan ensimmäisen, mutta ensimmäisen puhtaasti perhovälineillä saadun. Soutamalla on tullut useampikin(ja isompiakin), mutta tämä oli ehdottomasti se tärkein! Pieni titti iski Kuoppilaskoskesta keskellä kirkkainta päivää. Ja kuten Tenolla on perinteeksi meille muodostunut, reissun viimeisenä päivänä. Hienoja muistoja liittyy Tenoon ja sinne on tulevanakin kesänä tarkoitus viikoksi lähteä...