torstai 29. toukokuuta 2008

Vihdoinkin ohi!

Nyt on vihdoin viiden vuoden odotus ohi. Tänään oli koulussa päättäjäiset ja media-assistentin paperit on saatu! Kyllä tuntui kaikkien vastoinkäymisten jälkeen hyvältä saada paperit! Mutta ei tästä nyt enempää. Kalallakin on tullut tässä käytyä useamapanakin päivänä ja niistä sauraavassa.

20.5 Niskankoski, Lestijoki

Tunnin paineidenpurku reissu kisareissun jälkeen. Yhden kirjolohen karkuutin, mutta muuten oli koski hiljainen.

25.5 Hekkalankoski, Lestijoki

Harjusta lähdin hakemaan ja kyllähän niitä muutama löytyikin. Olivat vain alamittasia kaikki. Muutama pieni taimen tuli myös. Kahluuhousut vuotavat useammasta paikasta.

26.5 Ahvenlampi, Sievi

Illalla Ahvenlammelle pieni tuuli ei haitannut kalastusta, mutta tärpeiksi jäi itselle saalis. Laiskasti kävivät kalat pinnassa, mutta hitaasti uitettuun Bibioon tuli useampi varovainen imaisu. Isä onnistui saamaan yhden kalan pinturilla.

27.5 Mosalankoski, Perhonjoki

Seuran kalastuskilpailu Mosalankoskella. Omalla kohdalla samalla tutustumista karsintapaikkoihin. Kolme kirjoa ylös ja kisan voitto. Ihan mukavasti tuli porukallle muutenkin kalaa. Pitää vielä käydä muutaman kerran paikalla...

Tämmöistä täältä tänään. Lauantaina menen käymään Seljesissä, mutta muuten menee viikonloppu varmaankin valmistujaisten merkeissä!

2 kommenttia:

Jarkko Suominen kirjoitti...

Onnittelut valmistumisesta!

Pauli Salmela kirjoitti...

Kiitoksia!