keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Liitsitehdas pyörii...

On tullut tässä viime päivinä täydennettyä liitsirasioita oikein urakalla. Näitä juotikasjäljitelmiä kun tuppaa kesällä kirjolohen kalastuksessa tarvitsemaan. Sitomiani perhoja olen painottanut volframikuulilla ja lyijylangalla, mutta olen sitonut myös pelkällä messinkikuulalla painoitettuja liitsejä järvikalastukseen. Ompahan blobeja ja boobyjäkin tullut muutamia sidottua. Paljon olisi silti vielä liitsejä sidottavana, ettei tarvitse kesällä sitten kalastusaikaa käyttää niiden sitomiseen...

Komeat on juotikkaiden värit!

Järviliitsit, boobyt ja blobit.

Edellisessä viestissäni mainitsemat Orviksen vavatkin tulivat postissa viime perjantaina. Mukavan oloisia ja keveitä kepukoita tuntuivat olevan. Heittämistä en ole vielä kokeillut, mutta eiköhän tässä testiheitotkin tule kohtapuoliin tehtyä...

torstai 15. tammikuuta 2009

Paljon linkkejä ja vapakin myytävänä

Pitihän taas hieman linkkilistaa tuossa sivun oikeassa laidassa päivitellä. Ensimmäisenä tuli jo tuossa edellisessä kirjoituksessani mainitsemani galleria, johon varmasti tulee kuvia vähitellen lisältyä.

Toisena uutena onkin Pejopen blogi, jota ylläpidän seuramme tapahtumien ja uutisten välittämiseksi seuran jäsenille.

Sitten vuorossa Juha Penttisen blogi. Ollut pystyssä jo jonkin aikaa, mutta vasta äskettäin sen onnistuin löytämään. Valoittaa mukavasti itselleni ainakin todella hämärän peitossa olevaa bambuvavan rakennusta. Todella mielenkiintoista luettavaa!

Seuramme järjestämän SM-karsintakilpailun sivutkin on nyt julkisetettu ja kilpailuun aikoville (ja muillekkin!) sieltä löytyy mukavasti informaatiota, jota tullaan vielä tässä talven aikana päivittelemään.

Heitin vielä pari ulkomaistakin linkkiä listalle, nimittän Skotlannin MM-kisojen, sekä Iain Barrin sivujen linkit. Iainin sivuilta löytyy hieman tietoa englantilaisista järviperhoista, sekä muuta aiheeseen liittyvää.

Tuossahan noita linkkejä taas oli. Tilasin tuossa viime viikolla Glasgow Angling Centrestä kaksi Orviksen Western2 vapaa. #4 10' Harjukselle ja #6 10' kirjolohelle ja järvikalastukseen. Hinnat oli mielestäni kohdillaan johtuen punnan pudonnesta arvosta euroon nähden. Hintaa näille kahdelle vavalle postikulujen kanssa tuli n. 250€.

Vielä olisi muuten myynnissä kesällä minulle harmaita hiuksia aiheuttanut Visionin GTfour #4 9'6. Molemmat kärki- ja keskiosa vaihdettiin takuuseen viimeksi, eikä maahantuojan mukaan pitäisi ongelmaa katkeamisen kanssa enään olla. Ottakaahan yhteyttä jos kiinnostusta on.

maanantai 12. tammikuuta 2009

Galleria

Eilen oli pojat Perhonjokilaakson perhokalastajien sidontaillassa sitä mieltä, etten päivittele blogiani tarpeeksi usein... No tässä olisi heti uutta juttua! :D

Tosin nyt kuvien muodossa. Poimin joitain kuvia menneen kesän reissuilta ja laitoin ne omaan galleriaan. Käykäähän vilkaisemassa. Tässä voisi alkaa taas vähitellen erittelemään viime kesän parhaat perhotkin tänne blogini lukijoiden ihmeteltäväksi. Eipä siellä mitään uutta (taaskaan) ole, mutta tuleepahan sitä kaivattua päivitystä blogiin....

tiistai 6. tammikuuta 2009

Kausi 2008, osa 2

Kesäkuun 28. piti olla Pyhäjoella karsinta, mutta kuten jo aikaisemmassa kirjoituksessa totesin, jouduttiin se perumaan vesitilanteen takia. Päätös oli varmasti järjestäjille vaikea, mutta täysin oikea. Pyhäjoki on kuitenkin sen kokoinen joki, joka vaatii paljon kahlausta kalojen löytämiseksi, eikä se olisi todellakaan ollut tuossa vedenkorkeudessa turvallista. No kisan peruuntuminen toikin sitten yhden lisäreissun Lestijoelle. Tornikoskelle suunnistin ja reissusta tulikin kesän paras reissuni Lestijoelle. Sain muutamassa tunnissa pieneltä alueelta 15 harjusta, joista viisi oli yli 30senttisiä. Harvinaista herkkua Lestijoella.

Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu olikin sitten omistettu Huopanan karsinnalle. Rennoin mielin saatoin kilpailuun lähteä, olihan finaalipaikka jo varmistettu. Tietenkin täysillä kilpailuun lähdettiin, mukaan, mutta kalat eivät vain olleet samaa mieltä, sillä kilpailu oli todella vähäkalainen. Itse sain kilpailussa kalaa kahdelta jaksolta viidestä. Kaksi harjusta ja molemmat pintureilla, mutta tämä riittikin sitten kilpailussa 3. sijaan! Oli kyllä todella mielenkiintoista. Kun vielä Suomisen Jarkon kanssa voitettiin varsinaisen karsinnan ohessa järjestetty joukkuekilpailu, oli viikonloppu aika täydellinen.

Tästä kausi jatkuikin sitten seuraavana viikonloppuna Kuhmossa. Lentuankoskelle suunnattua reissua oli suunniteltu jo useampi kuukausi, joten mukava reissu olisi tiedossa. Viikonloppu meni mukavasti tutustuessa uuteen paikkaan ja nauttien hyvästä seurasta. Kalaa tuli ihan mukavasti, sillä harjuksia varsinkin tuntuivat perhot miellyttävän. Useamman yli 40cm onnistuin perhoilla saamaan, sekä paljon pienempiä. Pajakkakoskellakin Kuhmon keskustassa käytiin muutama tunti heittelemässä, josta myös harjuksia tuli, sekä yksi kiloinen säyne.

Heinäkuun ja oikeastaan koko kauden odotetuin reissu oli tietenkin edessä 20. päivä, kun isän kanssa lähdettiin kohti Utsjokea. Viikko Tenolla kalastellen on kyllä aina odottamisen arvoinen. Tämän vuoden reissu oli paria pientä takaiskua lukuun ottamatta todella onnistunut. Itse sain rannalta heitellen kaksi tittiä, sekä ennätysharjukseni jolla mittaa oli 47cm. Isällä oli jopa onnistuneempi reissu, sillä hän onnistui samaan soutamalla 12kg lohen. Useampi vuosi oli mennyt edellisestä yli kympin kalasta. Vettä joessa oli paljon ja sääskiä ihan tarpeeksi, mutta mukavaa oli!

Elokuu olikin sitten aika tiukasti valmistautumista sekä henkilökohtaiseen että joukkuefinaaleihin. Reissuja tuli heitettyä Lestijoelle, mutta kalat tuntuivat olevan hieman kateissa, vaikka ei tyhjiä reissuja tullutkaan. Onnistuin saamaan myös kesän ainoan kirjoloheni Lestijoesta yhdellä noista reissuista. Kummasti tuntuivat tänä vuonna Lestijoen kirjot minua kartelleen.

Elokuun viimeinen viikonloppu taisteltiin Suomenmestaruudesta sitten Kuusamossa. Tosin omat kilpailut menivät todella huonosti. Joella onnistuin mielestäni yhdellä jaksolla kolmesta hyvin, mutta kaksi muuta eivät menneet aivan niin hyvin kuin olisin toivonut. Kalaa en vain onnistunut (tarpeeksi) saamaan. Järviosuudet tuli sitten mokattua kunnolla. Muutama varovainen tärppi ja siinä se olikin. Opetteluksi meni tämä reissu, mutta ainahan kokemus on hyvästä. Sijoitus oli muuten 36.

Heti seuraavana viikonloppuna olikin sitten joukkuekilpailun vuoro. Kaitsun ja Vesan Kanssa lähdettiin mitalia hakemaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Omani ja Vesan tapahtumat jäivät muutamiin varovaisiin tärppeihin ja kun Kaitsu keskittyi karkuuttelemaan kaloja, niin sijoitus oli jossain joukon hännillä. Yhteistuumin päätettiin nousta pohjalta ensi vuonna!

Tähän kausi päättyi omalta osaltani, sillä paljolti nämä kaksi kisaa veivät intoa pois lopun syksyn kalastukselta. Suunnitelmia oli kyllä meritaimenreissusta ja parista järvireissusta tehty, mutta jäivät toteutumatta. No tässä oli nyt sitten kausi kirjoitettuna. Laitan kuvakoosteenkin kunhan saan sen vain tehtyä!