lauantai 28. kesäkuuta 2008

Erikoisempi viikonloppu

Niimpä, Pyhäjoen kisa sitten peruttiin. Harmi sinäänsä, vaikka mitään järkeä tämän hetkisellä vedenkorkeudella kilpailemisessa ei olisikaan ollut. No tulipahan yksi vapaa viikonloppu kesäkuuhun. Kalastamiseenhans e tietenkin pitää käyttää, ettei aivan hukkan mene... Eilen kävin Lestijoen Tornikoskella. Vaikka vesi oli täällä alajuoksulla noussut aika reippaasti, oli korkeudet vielä Sykäräisten alueella kohtuulliset. Väriä oli veteen tullut todella paljon, mutta tämä ei tuntunut kaloja haittaavan. Reilun kahden tunnin kalastuksen tuloksena oli 15 harjusta, joista viisi oli yli 30cm. Hyvä reissu siis. Perhoina pelasivat perinteiset larvat, sekä pinturit. Tässä vielä kuva Tornikoskelata:


Tänään piti sitten käydä hakemassa uudet kahluuhousut. Ei kestä Vissun Extremet kolmea kesää minulla. Toivoin tämän kesän vielä kestävän, mutta kun ei. Vaikka kuinka liimaa tunki joka saumaan, aina tuli vesi jostain sisälle. Nyt otin kokeiluun Guidelinen Explorer pöksyt. Saas nähdä miten nuo kestävät. Toivottavasti nyt eivät heti ala vuotamaan.

Tässä pitäisi lähteä käymään vielä Ahvenlammella katsomassa jos kirjolohet ja siiat olisivat hyönteisten perässä...

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Pyörähdys Huopanalla

Eilen tuli sitten päivä vietettyä yhdellä mielipaikoistani. Huopanalle on aina mukavaa mennä kalastamaan. Pelkäsin hieman täyteen myydyn kosken olevan ruuhkainen, mutta aamulla kun tulin kuuden aikaan paikalle, ei muita kalassa ollut. Ja rauhassa saikin onkia miltein puolille päivin... Kalaa ei vain oikein tullut odotettuun malliin. Vesiperhosia ja päiväkorentoja kuoriutui runsaasti, mutta kalat eivät todellakaan olleet mitenkään aktiivisia. Suurin taimen jonka sain oli niukasti yli 40cm, muut isommat mitaltaan 35-38cm. Harjuksiakaan ei oikein tuntunut löytyvän kuin muutama, mutta isoin olikin sitten jo varsin komea:


Mittaa tuli n. 45cm, joten ennätys parani useamman sentin! Kuninkaanväylän niskalta pinturiin kala erehtyi. Hiljainen oli ollut juhannuksen aika kuulemma koskella. Ei montaa mittakalaa kalastajaa kohden ole tullut. Vesikin oli yllättävän viileää, n.15 asteista.


Huopanan karsintakilpailuun löytyi muutamia uusia ideoita, mutta varsin vähälle odotuksiin nähden ideat jäivät. No toivotaan veden hieman lämpenevän ja kalojen aktivoituvan kilpailuun mennessä.

No se siitä, nyt hieman avautumista.

Onnistuin Huopanalla katkomaan jo kolmannen kerran (1. kerta EM-kisoissa Espanjassa, 2. kerta Merikarvian karsinnassa) tälle kesälle Visionin GTfour #4 9'6 -vapani. Sain vavan maahantuojalta takaisin edellisen katkaemisen jäljiltä viime torstaina ja eilen sitä sitten ensimmäistä kertaa ulkoilutin. Eiköhän vain mennyt heti poikki: perhot puussa ja yksi nykäisy...naps! Kaikki kolme katkeamista ovat olleet lähes identtisiä: perho ollut puussa/pohjassa, nykäisy --> vapa keskimmäisestä osasta poikki n. 7cm kärjestä. Soitin asiasta maahantuojalle joka aikoi tarkistaa onka vastaavia tapauksia ollut muillakin, vai onko ollut näin huonoa tuuria... Jokin perustavaa laatua oleva virhe täytyy olla kyllä kyseessä, sillä tämä on ainoa vapa joka on noin minulla katkennut. Ja eika reippasti olen tottunut perhoja irti kiskomaan. No eipä voi mitään. Kiitoksia kuitenkin maahantuojalle hyvästä, nopeasta ja ennen kaikkea ystävällisestä palvelusta asian suhteen!

torstai 19. kesäkuuta 2008

Pyhäjoella

Tulipahan eilen käytyä Pyhäjoella heittelemässä muutama tunti. Kovan vesisateen ja korkean veden takia ei kauempaa joella viihtynyt. Vettä kyllä tuntui olevan liikaa mielekkääseen kalastukseen. Kävin Vääräkoskella ja Oulaistenkoskella. Muutama yli 30cm harjus tuli ja joitakin pienempiä. Ihan kohtuullinen oli reissu olosuhteisiin nähden. Saisi vain laskea vesi ennen ensiviikon kilpailua...Tässä muutama kuva:

Oulaistenkoskessa piisasi vettä

Vääräkosken komea harjus

Sain maanantaiksi Huopanalle 12h luvan, joten sinne on tarkoitus mennä päiväseltään käymään. Toivottavasti on päivällä taimenet ja harjukset hereillä!

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Perhonjoen ja Seljesin karsinnat 14-15.6

Perhonjokilaakson perhokalastajien ensimmäiset karsintakilpailut olivat varsin hyvin onnistuneet. Järjestelyissä oli mukavaa olla mukana ja pääsi hieman seuraamaan sieltä järjestäjien vinkkelistä näitä kisojakin. Kyllä siinä hommaa piisasi vaikka meillä useampi jätkä oli hommia tekemässä. Kaitsu ja Mika isoimman työn tekivät, joten heille iso kiitos! Kilpailioita oli mukana kisoissa 16 kappaletta, eli puolet vähemmän, kuin paikkoja. Mukavasti kuitenkin saatiin homma sujumaan. Lauantaina porukka kalasti kolme 1h 15min jaksoa Perhonjoella ja sunnuntaina kolme 2h jaksoa Seljesillä. Tässä selostukset omista kisoistani:

Arvonnassa kilpailijat jaettiin kahteen kahdeksan hengen ryhmään.omaksi numeroksi tuli A5, eli ensimmäisellä jaksolla pääsisi kalastamaan.

Jakso 1, pooli 6 Ojalankoski

Pooli oli mukava koskipätkä jonka ylärajalla oli yksi selkeästi syvempi monttu. Liitsit olivat luonnollinen aloitussetti. Kalastuksen aloitin siitä ylärajan montusta ja nopeasti oli ensimmäinen kirjo haavissa. Mittaa 47cm. Muutama heitto lisää ja toinen kala kiinni ja haaviin. Tälläkin mittaa 47cm. Siirtyminen alarajalle ja sieltä kirre kiinni. Nopea väsytys ja haavi heilahti. Mittaa 50cm. Tarkkaa kalastusta ylävirtaan edeten, mutta ilman tapahtumia. Ylärajan montusta taas kala kiinni. Nyt veti kala jo kunnolla ja luulinkin taimenen olevan kiinni. No kirjohan se oli ja pyrstöstä kiinni. Kala haaviin ja nopea irroitus. Siirtyminen takaisin alarajalle ja sieltä ylöspäin siirtymistä. Kahdesta kiventauksesta löytyikin vielä kirjolohet, joiden pituudet olivat 44 aj 48cm. Viisi kalaa jaksolta ylös ja jaksovoitto! Musta ja coral olivat kalaa antaneet liitsien värit.

Kalastuksen jälkeen oli vuorossa valvonta. Valvoin Tuomo Petäjä-Suvantoa. Hän sai poolista 7 yhden kalan ylös, mutta karkuutti valitettavasti useamman kalan. Kuvasin Pekka Otamon kalastusta poolilta 8 ja sainkin yhden mukavan videopätkän:



Jakso 2, pooli 2 Mosalankoski

Valvoin ensin tuomon kalastusta poolilla 3, mutta varsin rauhallinen jakso oli, eikä mittakaukaloa tarvinnut kastella. Pooli 2 oli pohjapadon alapuolinen koskipätkä ja sen jälkeinen suvanto. Liitsit olivat vielä siimassa ja aloitin kalastuksen aivan rannan tuntumasta poolin keskivaihiin suvannosta. Arvelin paikan saaneen olleen rauhassa, sillä se ei oiken kirjolohipaikalta näyttänyt. No kyllä siinä kalaa kuitenkin oli. Nopeasti sain kaksi kirjoa 48 ja 43cm. Sitten siirtyminen kosken alle ja sieltä 52cm kirjo. Sitten oli rauhallista hetken verran, vaikka kävin kalastamassa padon alapuolen ja kosken leveää loppuliukua. Jaksoa oli jäljellä reilut 20min kun aivan kosken viimeisitä pyörteistä nappasi kirre taas kiinni. Haavi heilahti ja kala kantoon mittaukseen. Pituutta oli 42cm. Jakson loppu sujuikin rauhallisesti. Padon alapuolella vielä kävi kala pinnassa viistävää liitsiä tavoittamassa, mutta ei tarttunut. Neljä kalaa jaksolta ja jaksovoitto!

Kille hyppyyttää (kuva: Matti Salmela)

Jakso 3, pooli 1 Mosalankoski

Valvoin taas ensin Tuomon kalastusta poolilla 4. Nyt tuli hänelle kaksi kirjolohta ylös.

Pooli 1 oli Mosalan pohjapadon, tai oikeammin myllypadon yläpuolinen suvanto. Kaloja poolista oli ennen minua saatu 10 kappaletta, joten vaikeaa tulisi kalan saaminen olemaan. Aloitin kalastuksen liitseillä ja vastarannan montussa kävikin yksi kirjolohi perhoa katsomassa. No muuten oli hiljaista, paitsi onnistuin kompastumaan yhteen monttuun ja uimasillehan siinä joutui. No ei se mitään. Vaihdoin kuulapupat ja -larvat siimaan ja niillä kalastin tarkasti kivikon joka padon yläpuolella oli. Yksi hauki kävi ylhäällä. No jaksoa jäljellä kymmenisen minuuttia ja kirjolohi otti kuulapupaan kiinni. Jonkin aikaa kalaa väsytin ja sitten irtosi! Kyllä harmitti. Jakso loppui ja oli oli todella turhautunut. Mp oli todella heikko suoritus...

lauantain tuloslokset kaitsun kanssa laskettiin ja kisa oli kärjen osalta todella tiukka. Arto Pikkarainen johti kisaa kahdeksalla pisteellä. Yhdeksässä pisteessä oli kolme kalastajaa ja niin myös kymmenessä. Seitsemän ukkoa kahden pisteen sisällä!

Sunnuntaina oli hieman vaikeukisa päästä ylös sängystä, mutta mukavasti porukka kuitenkin löysi tiensä Seljesiin ja ensimmäiselle järvijaksolle.

Jakso 4, Seljes

Sain venekaverikseni Juho Kuoppalan. Aloitimme kalastuksen järvellä leirintäalueelta katsottuna vasemmalta. Puolen tunnin kalastuksen jälkeen vaihdoimme paikan venerannan edustalle. Siinä tulikin heti kunnon tärppi, muttalyhyen väsytyksen jälkeen irti. Harmitti taas vietävästi. Muuten jakso sujuikin sitten varsin rauhallisesti. Vaihtelimme paikkoja jonkin verran mutta enempää tapahtumia ei kummallakaan ollut.

Kukaan kalastajista ei saanut kalaa ensimmäisellä jaksolla. Haukia, ahvenia ja lahnoja oli kyllä veneisiin noussut...

Jakso 5, Seljes

Venepariksi tällä kertaa Pikkaraisen Arto. Suurin osa porukasta lähti soutamaan vastarannalla jonne matkaa tuli reilu kilometri. Aloitimme kalastuksen Arton kanssa kuitenkin edellisen jakson tapaan vasemmalta rannalta. Sieltä driftasimme järven ylitse oikealle puolelle. Jaksoa takana 40min, kun tunsin varovaisen nyppäisyn siimassa. Muutama nyppäisy lisää, perhoille lisää vauhtia ja sitten tärähti. Lyhyt väsytys ja 47cm kirjolohta haavissa. Pinkki liitsi petti kalan. Pian tämän jälkeen sain hauen joka säykäytti räväkällä otillaan. Jakso sitten loppui ja selvisi, että olin ainoa joka oli saanut kalan ylös!

Jakso 6, Seljes

Venekaverikse Jesse Lehto. Ensimmäisen päivän jälkeen 2. ollut karsintojen ensikertalainen tarttui airoihin ja tempaisi meidät toiseen päähän järveä, jossa oli kalaa edellisellä jaksolla kuitenkin näkynyt. Meidän veneessämme kalastus sujui rauhallisesti mutta parissa veneessä oli tapahtumia. Kujalan Kaitsu sai kirjolohen ylös ja Arto Kokkila karkuutti toisen. Jakso loppui ja Kaitsun kala oli ainoa jaksolla tullut...

Todella rauhallinen oli siis tämä järvi kirjolohien osalta.

Tulokset laskettiin kunhan pääsimme rantaan ja niinhän siinä kävi, että Kaitsu kisan voiton nappasi. Olin toisena samoilla pisteillä, mutta olin saanut kalaa kolmelta jaksolta, kun Kaitsulla niitä oli neljältä. Hyvä sijoitus tuli jatkoksi Merikarvian kisan jälkeen. Finaalipaikka nyt varmistui ja pisteitä on reilut 3800, joten hyvin on nyt asiat. Kahteen kisaan (Pyhäjoki ja Huopana) olen kuitenkin jo osallistumismaksut maksanut, joten niihin mennään vielä. Mukavaahan tämä kisailu kuitenkin on.

Tuloslistaa:

1. Kaj Kujala
2. Pauli Salmela
3. Arto Pikkarainen
4. Jesse Lehto
5. Mika Yli-Soini
6. Arto Kokkila

Perhoista toimivat siis liitsit, väreinä musta ja coral. Muilla en kalaa joelta saanutkaan. Järvellä kalani sain pinkillä liitsillä, jossa runko oli Palmer chenilleä.

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Merikarvian karsinnat 7-8.6

Merikarvialle lähdin hakemaan rohkeasti sijoitusta viiden joukkoon ja hyviä lähtökohtia tulevia karsintoja varten. Saavuin Merikarvialle jo perjantai iltana ja kävin Stäävitkoskella muutaman tunnin ottamassa tuntumaa jokeen. Muutaman kirjolohen ja yhden nätin taimenen onnistuikin saamaan. Hyvin sain tuntuma jokeen ja itseluottamus oli kohdillaa kipailun alla.

Harjoitustane

Lauantaina oli aamulla poolien arvonta. Omaksi ryhmäkseni tuli A ja numeroksi 5. Aloittaisin kilpailun Lankoskelta.

1. Jakso, Lankoski, pooli 5

Lankosken alimmainen pooli oli tuttu muutama vuosi sitten käydyistä nuorten SM-kilpailuista. Kalaa poolissa kyllä oli, se selvisi kun katselin poolia lävitse, sillä "lehmänmontussa" pyöri useampi kala. Aloitin kalastuksen liitseillä ja jaksoa oli kulunut muutama minuutti, kun ensimmäinen kirjo oli haavissa. Mittaa oli 49cm. Muutama heitto vielä monttuun mutta hiljaista oli. Paikan vaihto vastarannalle ei tuottanut tulosta. Takaisin lehmänmonttuun ja taas kala kiinni. Nyt mittaa oli 50cm. Muutaman heitto vielä montun kopaisemiseksi, mutta paikka hiljeni jälleen. Paikan vaihto ja koluamaan poolin yläosan koskea. Nopeasti tulikin taas kirjo, jolla oli mittaa 29cm. Tähän sitten kalantulo loppuikin, jos ei lasketa kahta lahnaa jotka liitseihin iskivät. Kolme kirjoa jaksolta ylös, hyvin lähti homma käyntiin.

2. Jakso, Puukoski, pooli 7

Pooli oli varsin pitkä, mutta todella kaksijakoinen. Yläosassa oli pari syvää ison kiven alustaa ja alaosa kaulttaaltaan matalaa ja kivien rikkomaa hidasta virtaa. Liitsit olivat vielä siimassa. Aloitin poolin yläosan montuista ja nopeasti sainkin pienen kirjon tartutettua, tosin se pääsi hypättyään irti. Ei sitä kauaan ehtinyt harmittelemaan, kun isompi kille oli jo kiinni, tämä tulikin jo haaviin. Mittaa taisi olla 44cm. Uutta heittoa mottuun, ja pian ottikin kala taas kiinni. Kala haaviin ja, mittaukseen. Pituutta 47cm. Nyt monttu hiljeni ja siirryin poolin alarajalle. Vaihdoin liitsit kevyempiin ja pienempiin. Muutama heitto kiven taakse ja kirjo kiinni. Pieni kala nopeasti haaviin ja mittauskeen, mittaa oli 29cm. Tarkkoja lyhyitä heittoja kivien viereen ja siirtymista ylävirtaan. Hetken päästä taas kirjo kiinni. Mittaa tälle kalalle tuli 27cm. Taas heitellen koht ylävirtaa. Todella pieni sintti otti liitsiin, ja ihmettelin mikä kala tuo on. Tarkempi katsominen paljasti kalan kirjoloheksi. Äkkiä kala haaviin ja mittaukseen. Pituutta oli kalalla huimat 16cm. Pätkän verran taas hiljaisempaa kalastusta, kun seuraava kala kävi tukistamassa perhoa, ei vain tarttunut. Siirtyminen takaisin yläosan monttuun. Kala ottikin taas melkein heti ja rupesi junnaamaan kunnolla. Luulin jo isomman olevan kiinni, kunnes huomasin kalan olevan selästä kiini. Puoliväkisin kala haaviin ja nopea irroitus. Muutama heitto ja taas kala kiinni. Tällä kertaa pyrstöstä! No onneksi pääsi itsekseen irti. Seuraavalla heitolla tulikin sitten jo kirjolohi haaviin asti ja perhokin löytyi suusta. Mitta oli jossain 45cm hujakoilla. Aikaa jäljellä 10min, kun lähdin takasin paikkaan jossa oli kala käynyt aikaisemmin perhoa tukistamassa. Muutama heitto ja Kirjo haaviin, mittaa oli 31cm. Jakso ohi ja hyvät fiilikset oli kyllä päällä. Seitsemän kirjoa ylös.

3. Jakso, Holmankoski, Pooli 14

Pumppukopin pooli oli täydellisen näköinen kirjolohipooli. Aloitin kalastuksen liitseilä, mutta hiljaista oli yhtä n.35cm taimenta lukuunottamatta. Jaksoa jäjellä 30min ja vaihto larvasettiin. Muutaman alamittaisen harjuksen sain. mutta kirjot loistivat poissaolollaan. Valvoja huusi jaksoa olevan jäljellä 5min, kun kille iski kuulapupaan kiinni. Tiukka väsytys ja kala pussiin, mittaa 45cm. Tärkeä kala. Kyllä helpotti!

4. Jakso, Lankoski, pooli 2

Sunnuntain jaksot alkoivat osaltani Lankoskelta. Kuulin ennen jakson alkua olleeni lauantain jälkeen johdossa, joten muvasti tuli lisävirtaa kalastukseen. Varsin kova oli virtaus poolissa ja muutama syvempi monttukin löytyi. Liitsit siimaan ja koskeen. Tarkkaa kalastusta ja tuloksena oli vain yksi 45cm taimen (alamitta 50cm). Harmittavat blankit heti aamulle.

5. Jakso, Puukoski, pooli 9

Todella synkän näköinen pooli. Ylä- ja alarajoilla oli pientä virtausta, mutta muuten pitkä pooli oli pelkkää suvantoa. Päätin keskittyä näihin virtapaikkoihin, vaikka pieniä olivatkin. Aloitin kalastuksen larvasetillä, koska uskoin kalojen jo nähneen tarpeeksi liitsejä, sekä uskoin myös harjusta virroista löytyvän. Nopeasti sainkin muutaman reilu 20cm harjuksen,muttei isompaa. Sitten tömähti hieman raskaammin. Kirjolohi kiinni ja pitkän väsytyksen jälkeen pussiin. Kunnon tuuletus päälle ja mittaukseen. Mittaa oli yli 40cm. Takaisin samaan paikkaa ja muutaman heiton päästä uusi kala kiinni ja haaviin. Samankokoinen oli tämäkin kille. Kyllä helpotti. Paikasta tuli vielä 27cm harjus, mutta sitten hiljeni. Vaihto alaosaan ja larvastusta siellä. alamittaisia harjuksia ja yksi n.40cm taimen tuli, muttei muuta. Aikaa jäljellä 20min, takaisin ylös. Taas muutama pieni harjus ja sitten kolmas kille kiinni. Ylös tuli tämäkin. yli 40cm oli mittaa. Vielä muutama heitto samaan paikaan ja perhot pohjaan. Nykäisy ja vapa poikki. No siihen sitten jakso loppuikin. Kolme kalaa ylös, joka oli kyllä todella ilahduttavaa. Kuulapupa ja kuulalarva toimivat ottipeleinä.

6. Jakso, Holmakoski, pooli 11.

Viimeiselle jaksolle oli pientä painetta, sillä olin vielä mukana taistelusta kisan voitosta. Täysillä siis pitää tämä vetää. Kovavirtainen ja vaihtelevan syvyistä virtaa käsittävästä poolista kyllä kaloja pitäisi löytyä. Aloitin kalastuksen poolin keskivaiheilta edeten ylöspäin. Larvasetti jatkoi edelleen siimassa. Parikymmentä minuuttia jaksoa takana ja pudotin yhden killen. Muutama heitto perään ja kala kiinni. Tämä tulikin haaviin ja mittauskeen. Tuuletus ja kalalle mittaa 29cm. Jatkoin samasta paikasta hiema ylöspäin ja pian oli taas kirjo kiinni. Nyt oli kunnon taistelu sillä kala ei halunnut millään tulla haaviin. Lopulta todella hieno ja ehjäeväinen kirjo tuli ylös ja mittaa oli 39cm. Kalastin poolin ylärajalle asti ilman tapahtumia. Paikan vaihto alavirtaan ja pienten poteroiden tarkkaa kalastusta. Alamittaisia harjuksia ja taimenia tuli varsin tasaisesti. Jaksoa jäljellä kymmenisen minuuttia ja vaihdoin takaisin paikkaan josta kaloja oli tullut. Taas kovasta virrasta iski kille kiinni ja tiukan väännös jälkeen kala haaviin. Mittaa oli 45cm. Jakso ohi ja kisat samoin. Kolme kalaa viimeiseltä jaksolta oli enemmän kuin uskalsin toivoa.Rankka oli tämäkin kisa ja tuloksia sai vielä jännittää.

Kirjolohi vääntää (kuva: Heikki Salmela)

Tulokset olivatkin sitten mukavaa kuultavaa: VOITTO! Oli todella hieno fiilis ja ensimmäinen kilpailuvoitto oli nyt saavutettu. "Pienistä" takaiskuista (auton hajoanminen ja vavan katkaisu) huolimatta oli mieli oli hyvä. Sain siis kisassa yhteensä 17 killeä. Perhoina kisassa toimivat liitsit ja kuulapupat ja -larvat. Kuvassa on olevilla perhoilla tuli kaikilla vähintään kolme kalaa.

Liitsit musta ja coral, kuulalarva oliivinvihreä/ruskea oranssilla iskupisteellä.

Kiitokset järjestäjille kisoista. Oli mukavaa olla taas kisaamassa!

Kärkikolmikko (kuva: Heikki Salmela)

Tässä vielä tuloksia:(sijoituspisteet/kalapisteet)

1. Salmela Pauli 24 / 14840
2. Jaakkola Ville-Antti 32 / 8760
3. Salminen Ville 35 / 7140
4. Nieminen Saku 38 / 9080
5. Hakala Mikko 40 / 11140
6. Pikkarainen Arto 41 / 5900
7. Holttinen Nikolai 42 / 6420
8. Virtanen Jyri 43 / 5580
9. Ristolainen Ville 43 / 8600
10. Sandelin Ville 49 / 4340
...
27. Kujala Kaj 79 / 960

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Perhonjoelta ja muualta

Juhlat on nyt juhlittu ja kalassa on tullut tiiviisti käytyä. Muutaman reissun olen heittänyt Lestijoella Hekkalankoskella ja Kattilakoskella, mutta ei mitään mainittavaa ole tullut. Tänään olin päivän ottamassa vielä tuntumaa Perhonjoen kisakoskiin. Ojalankoskella en ollut aikaisemmin käynytkään ja varsin mukavalta paikalta vaikutti. Kalastin kosken ensin tinselillä taimenen toivossa. Yksi kunnon pyörähdys tulikin perhon perään, muttei muuta. Sitten liitsit kehiin, mutta tuloksena vain alamittaisia taimenia. Kummasti ovat kirjolohet johonkin kadonneet. Isoin taimen oli n. 35cm ja pani jo hanttiinkin jonkin verran. Siirryin sitten Mosalankoskelle jossa vesi oli laskenut viikossa varsin paljon. Huolestuttaa hieman kisoja ajatellen varsinkin kosken rauhallisia alaosia... Yhden kirjon sain kosken niskalta. Oli jokin käynyt nappaamassa palan kalasta, sen verran pahasti oli kylki kalalta auki.


EM-kisoistakin on juttua kovasti kirjoitettu, tosin vielä ei ole julkaisemiskelpoinen... Tässä kuitenkin muutama kuva ennakkoon.




Komeat oli maisemat reissulla!