Nyt sitten on takana kevään avausreissu. Varsin lyhyt (4h) piipahdus Raiviossa antoi kaksi n. 30cm harjusta. Korentojakin oli jo jokivarressa liikkellä, mutta varmaan kuoriutumishuippu on vasta edessä. Toinen harjuksista tuli pienellä nymfillä alavirtaan kalastaen ja toinen cdc-pinturilla. Pinturilla tullut kala oli aika tarkka syömisestään, ja vaatikin muutaman perhonvaihdon ja perukkeen ohennuksen. Useamman heiton sai tehdä ennen kuin varovainen imaisu kertoi harjuksen ottaneen.
Tie Raivioon oli todella hyvässä kunnossa ja aurattu, joten ihan pikkuautollakin pääsee perille. Aikaisempina vuosina on maasturi ollut pakollinen, mutta nyt ei.
sunnuntai 30. maaliskuuta 2008
lauantai 29. maaliskuuta 2008
Harjusluennolla...
Tänään oli sitten vuorossa Mikko Halosen järviharjusluento Kokkolassa. Porukkaa oli paikalla varsin hyvin, sillä kuulioita taisi olla 14. Mikko kävi lävitse harjuksen pyyntiä pohjoisen järvissä ja jokien suvannoissa. Tekniikat, taktiikat, perhot ja ajankohdat tuli käytyä lävitse. Esityksessä oli mukana todella upeita kuvia (isoista) harjuksista... Myös perhoja sidottiin ja päästiimpä tutustumaan puolalaisten suosimaan punontatekniikkaan. Varsin vaikea tuo alkuun oli, mutta nyt kun kotona on vielä sitä hieman treenannut, niin alkaa se jo välttävästi sujumaankin. Tässä kuvat vielä sidotuista perhoista, sekä tuosta punontatekniikan harjoittelusta:
Tuli myös ostettua tuo Mikon yhdessä Stanislaw Ciosin kanssa kirjoittama kirja Perhokalastajan Harjus. Harjus kun on lempikalani, niin tuli tämä kirja kyllä kunniapaikalle kirjahyllyyni.
Huomenna sitten tositoimiin. Lestijoen Raivio kutsuu ja toivottavasti myös kalat ovat aktiivisia. Kelin pitäisi olla ainakin hyvä. No tuosta reissusta raporttia huomenna!

keskiviikko 26. maaliskuuta 2008
Vuoden ensimmäisen reissun vaikeus
Kyllä se kauden aloittaminen voikin olla vaikeaa. Viime viikonlopuksi suunnitellut reissut perumaan kylmien kelien takia. Eipä tuo pakkanen yksinään olisi mitään haitannut, mutta viheliänen pohjoistuuli lykkäsi reissun seuraavalle viikonlopulle. Nyt onneksi on tulossa lämmin viikonloppu, joten pääsee vihdoin siimat oikaisemaan. Muutakin ohjelmaa on tulevalle viikonlopulle, nimittäin Mikko Halonen tulee pitämään järviharjusluennon Kokkolaan. Mukaan luennolle mahtuu vielä, joten jos kiinnostusta on ilmoittaudu mukaan.
Hommaa perhonsidonnan osalta tuli nyt reiluksi kuukaudeksi, kun tuli tilaus muutamasta lohiperhosta. 48kpl pitäisi sitoa, joten muutama ilta siinä vierähtää... Onneksi päässyt jo mukavaan alkuun.

lauantai 15. maaliskuuta 2008
Mukava avaus kisakaudelle 2008
Mukavia uutisia oli tuli reilu viikko sitten, kun tuli tieto että olen mukana tämän vuoden EM-joukkueessa! Pienoista jännitystä on ollut asiasta jo syksystä asti, kun Ilkka Pirinen tiedusteli halukkuutta lähteä kisaamaan, jos paikka aukeaa. Kisathan ovat tänä vuonna 12.-18.5. Espanjassa. Suomen joukkueeseen kuuluvat minun lisäksi Tuomas Lappalainen, Aleksi Vasu, Mikko Räsänen ja Heikki Kurtti. Joukkueen kapteenin virkaa hoitaa Tuomas.
Ennakkotietoja on kisavesistä tähän mennessä saatu vain vähän, mutta tiedossa tulee olemaan todella haastavaa kalastusta kirkkaissa vesissä arkoja kirjolohia ja taimenia kalastellen. Pienten nymfien ja pintureiden pitäisi olla joella ne tehokkaimmat. Järvestä ei ole paria kuvaa enempää tietoa. Kovasti koitetaan tietoa etsiä, sillä joukkueella on vain yksi harjoittelupäivä ennen kisoja, joten kaikki tieto joka auttaa valmistautumisessa on todellakin hyödyksi.
Valmistautuminen on jo kovassa käynnissä ja perhoja on syntynyt kisaa varten kiitettävästi, pääasiassa juuri pieniä nymfejä ja CDC-pintureita. Myös välineistön ja matkalla tarvittavien kamojen kasaus on lähtenyt liikkeelle tekemällä listaa mitä mahdollisesti tulee reissussa tarvitsemaan. Sponsoreitakin pitäisi koittaa hommata, kun reissu on kokonaan omakustanteinen, joten jos kiinnostusta on, niin saa ottaa yhteyttä! :D (sähköposti löytyy profiilista)
Tänään piti avata kalastuskausi Raiviossa, mutta valitettavasti isän maasturi ei ollut ollenkaan yhteistyöhaluinen. Moottorissa jotain häikkää. Ja kun ei ilman nelivetoa asiaa tuonne tähän aikaan talvea ole, jäi reissu tekemättä. No ensi viikonloppuna sitten...
Mielenkiinnolla myös seuraan Suomen MM-joukkueen harjoituksia Uudessa-Seelannissa, ennen varsinaisia kisoja jotka ovat 22.-30. kuluvaa kuuta. Kannattaa käydä lukaisemassa joukkueen blogia, josta on myös kuvia komeista kaloista... Tsemppiä koko joukkueelle!

tiistai 4. maaliskuuta 2008
Uutta ja vähän vanhaa
Pitkä tauko ollut nyt kirjoittelussa. Paljon olisi asiaa josta kirjoittaa, mutta ei sitä vain meinaa ulos aina saada. Perhoja on viime viikkoina syntynyt taas tasaiseen tahtiin ja rasiat alkavat jo ylikuormittua. Onneksi on pari tyhjääkin joihin vielä perhoja mahtuu. Väkäsettömiä koukkuja on taas tullut postissa varsin paljon. Hanakia, Knapekia sekä Climaxia. Kuvassa vain pieni osa.
Nuo Climaxin koukut tilasin ihan mielenkiinnosta, kun kohtuullisen halpoja olivat (3,80£/100kpl). Kokoja tilasin 10, 14, 16 ja 18, joista valitettavasti vain 10 ja 14 ovat käyttökelpoisia, muissa koukun kita on liian pieni ja varsi liian pitkä... Koukut olivat sivuostos, sillä samassa tilauksessa oli mukana kaksi Airflo Sixth Sense upposiimaa (3.- ja 5.-uppo) tulevaan järvikalastuskautta varten. Siimat olivat mielestäni varsin edulliset, sillä yhteensä kaksi siimaa maksoi Tacklebargains.co.uk -liikkeessä 49,90£ (n.65€). Toimitus oli myös todella nopea: viime perjantaina tilasin siimat ja tänään tulivat.
Heitetään tähän loppuun vielä yksi perho jolle toivottavasti kohta löytyy käyttöä.
Kyseessä on paras sumaripinturini. Tämä on se perho johon luotan, kun harjukset hakevat pinnasta räpiköiviä sumukorentoja. Toiminut pintoville kaloille Lestijoen Raiviossa ja Jatkonkoskella. Kuvassa on vuoden 2008 malli, johon olen sitonut foamisuikaleen seläksi parantamaan kellumista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)