Ostin tuossa jokin aika sitten Orviksen Western3 4# 10' tipflex vavan, kun vielä on tulematta takuusta keväällä Merikarvialla katkomani Western2 vastaavan kokoinen kepukka. Tosin tuo Western2 oli toiminnaltaan midflex. Ihan mukavan oloinen vapa tämä uusikin on, mutta soveltuu mielestäni paremmin pinturilla kalastukseen, kuin esim. larvasteluun, johon taas tuo Western2 on mielestäni täydellinen. No kuitenkin tällä Western3 kalastanut. Jaksaa muuten helposti heittää tinseliä ja liitsilitkaakin, joten potkua vavassa on aivan tarpeeksi 4# vavaksi.
15.8. tuli käytyä velipojan kanssa Raiviossa. Ilma oli todella kaunis ja lämmin. Vettä oli joessa vähän joten pintureilla keskityin enimmäkseen kalastamaan, mutta tuli myös larvija ja nymfejä uiteltua. illan saldona oli meille yhteensä n.40 harjusta, joista tosin vain yksi oli niukasti mitallinen. Mukavaa oli kuitenkin ja hienoa tuo luontokin tuolla on, niin eipä sitä päivää oikeastaan paremmin voi viettää.
18.8. lähdin iltasella käymään Pyhäjoella. Hirsi- ja Vääräkoskella kalastelin n. kolmisen tuntia. Keli oli todella hyvä, sillä aurinko paistoi, ei juurikaan tuullut ja lämpöäkin oli juuri sopivasti, jotta kalastus oli nautinnollista. Harjukset olivat todella hurjalla syönnillä: illan saldo oli n.40 harjusta joista kahdeksan mitallisia, kahden suurimman ollessa 37cm. Larvat ja pupat pelittivät parhaiten ja parhaimmillaan tuli kolme mitallista harjusta lähes perättäisillä heitoilla.
24.8. uusinta Pyhäjoella. Nyt Oulaisten- ja Hirsikoskella. Kaksi ja puoli tuntia joella ja saalis oli yksi kirjolohi ja neljä mitallista harjusta. Keli oli päinvastainen edelliseen reissuun verrattuna. Oli varsin viileää ja tuulikin haittasi kalastusta. Alamittaisiakaan ei käynyt perhoissa kuin kymmenkunta. Reissun komein oli Hirsikoskesta pinturiin noussut 39cm harjus.
Vielä on jonkin verran jokikalastuskautta jäljellä, mutta kyllä kovasti jo hiipumaan päin on tämän vuoden reissaaminen. Varmasti sitä kuitenkin tulee reissuja vielä tehtyä ja onhan nuo karsinnatkin vielä, joten ei nyt kuitenkaan ihan kesken kautta lopeteta...
lauantai 29. elokuuta 2009
tiistai 11. elokuuta 2009
Kesä kuluu
Ja hiljainen on blogi ollut. Kalassa on tullut käytyä ahkerasti ja kaikkea muutakin hommattua oikein kunnolla. Päivälleen on kaksi kuukautta kun edellisen kirjoituksen eetteriin heittänyt, joten ei viitsi kovin tarkkoja reissuraportteja tässä rustaamaan...
Kilpailutouhuista voisi sen verran todeta, etteivät menneet omalta osaltani kaudella 2009 kovin hyvin. Kun parhaaksi sijoitukseksi tuli Simojoen kisasta tullut 7. niin ei paljoa finaaliin tarvitse kutsua odottaa. Utajärven Valkeisellakin meni koko kisa tyhjää pyytäessä...
No onneksi on vielä syyskarsinnat ensi vuotta varten...
Muitakin reissuja on tullut tehtyä, päälimmäisenä tietenkin vuotuinnen viikko Tenolla, sekä vuorokausi Huopanalla. Huopanalla olin heinäkuun alussa ja saalliina oli muutama mitallinen taimen ja harjus, sekä PALJON karkuutuksia. Isoin karannut taimen oli arviolta n.70cm. Sivuperukkeessa ollut perho tarttui haaviin ja siimat poikki. Jee.
Tenolla oli vettä aika vähän, päivisin liian kuuma ja yöt liian kylmiä. Tapahtumia tuli mukavasti: neljä lupaa, kolme karkuutusta ja kolme tärppiä. Kaloja ei vain rannalla näkynyt. Harjuksiakaan ei tullut.
Tässä on tullut pyörittyä lähinnä Lestijoella, mutta muillakin lähialueen paikoilla on tullut käytyä. Mitään ihmeellisempää ei ole siiman päähän eksynyt, hajuksia ja kirjolohia lähinnä. Vesi on nyt tosi vähissä kyllä täällä, eikä nyt ole kauheasti tehnyt joelle mieli.
Mutta eiköhän tässä vielä lähdetä uuteen nousuun!
Ja LUPAAN kirjoitella nyt loppukesän ja syksyn aktiivisemmin!!!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)