torstai 19. marraskuuta 2015

Pintaperhofiilistelyä

   Pintaperhoilla kalastaminen on visuaalisin perhokalastuksen muoto. Onhan se hienoa nähdä kun iso harjus nousee pohjasta poimimaan pienen perhon pinnasta suuhunsa. Omassa kalastuksessa pintaperhot ovat kohtuullisen vähäisessä käytössä. Mutta ihan turhaan. Yleensä pintaperhot löytävät siimaan silloin, kun on havaittu pinta-aktiivisia kaloja. Mutta myös silloin kun ei pinnassa kaloja näy, olisi pintaperhoillakin hyvät mahdollisuudet onnistua. Varsinkin harjus nousee hanakasti pintaperhoihin, vaikka eivät pinnasta muuten ruokailisikaan.
   Monesti pintovalle kalalle kelpaa myös nymfi tai larva, joten yleensä jos kesken larvastelun havaitsee pintovan kalan, ei perhoja tule vaihdettua. Mutta eteen tulee myös tilanteita jolloin kalat keskittyvät pintaravintoon, eikä niitä saa uppoperhoilla harhautettua. Silloin ei voi muuta kuin kaivaa nöyrästi pinturiaskin esiin ja koittaa löytää sopiva perho.
   Yksi hyvä syy käyttää pintaperhoa on myös kovan kalastuspaineen alaisuudessa oleva vesisistö. Paljon häiriötekijöitä, jatkuvaa kahlausta ja monia perhoja nähneet kalat passivoituvat, eivätkä kelpuuta eteensä tulevia uppoperhoa. Tällöin yksi keino on käyttää pintaperhoa erittäin varovasti tarjottuna. Tämä saattaa aktivoida kalan ottamaan.

Klinkhammereitä
   Kuvassa on oma suosikkipinturi. Musta Klinkhammerin muunnos. Harjukselle toimiva perho läpi vuoden. Siimassa monesti kun kalat eivät ruokaile pinnasta, mutta tämä tuntuu kelpaavan. Siiven ja häkilän väriä vaihtelemalla löytää kulloinkin toimivan yhdistelmän. Runko on pikaliimalla vahvistettua mustaa sidontalankaa, joten perho on nopea sitoa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, mitä koukkua käytät noissa klinkeissäsi? On nimittäin itellä vielä hakusessa väkäsetön pinturikoukku johon klinkin kietaisisin.
On ilo lukea taas blogiasi kun sitä päivittelet, vaikkakin löysinkin tämän blogisi vasta muutama kuukausi sitten, mutta erittäin mielenkiintoista juttua löytyy. Etenkin lestijoki-aiheet kiinnostaaa, koska itekki sielä jonkun reissun kesässä teen.

Pauli Salmela kirjoitti...

Mukava kuulla että kirjoituksia tulee luettua.

Klinkhammerit tykkään sitoa hieman raskaampaan koukkuun, "uivat" silloin mielestäni oikeassa asennossa. Nämä kuvassa olevat on sidottu TMC 2499SP-BL mustaan koukkuun. Tämä koukku toimii hyvin kokoina #12-16, isompina koukku on liian raskas. Myös Knapekin G kokoina #12-16 on ollut käytössä.

Muutenkin huomannut nykyisten väkäsettömien larvakoukkujen olevan suhteellisen ohutlankaisia, tai ns. standart -vahvuisia, joten ne käyvät hyvin myös. Vaihtoehtoja löytyy kyllä. Mutta omaan käyttöön vakiintunut nuo pari mallia, jotka tuossa mainitsin.