sunnuntai 14. lokakuuta 2007

Syksyn ensimmäinen merireissu

Eilen käytiin Lohtatajan Ohtakarissa taimenta narraamassa. Keli oli kyllä todella hyvä, eikä tuulikaan kalastusta haitannut. Hieman aikaista taitaa olla vain vielä. Enemmän loppukauden paikkahan tuo Ohtakari on, mutta pakko oli päästä jo päästä heittelemään. No yksi tökkäisy perhossa tuntui, mutta ei sitten muuta. Ohtakari on siitä mukava paikka, että pieneltä alueelta löytyy paljon potenttiaalisia taimenpaikkoja. Hiekkarantaa, kivikkoa, syvää, niemenkärkiä, lahdelmia... jne.


Kun vedet vielä tästä viilenevät ja ilmakin kunnolla kylmenee, alkaa paras taimensesonki. Kokkolan alueelta ovat kuulemma jo heittämällä kohtuu hyviä saaliita saaneet. Pitää koittaa jos pääsisi jonkun gurun kyytiin ottamaan hieman oppia tuosta taimen "oikeaoppisesta" kalastuksesta. Tiedä sitten huolivatko tällaista noviisia taakakseen...


Siimakoria tuli nyt ensimmäisen kerran testattua. Mahtava apuhan tuosta on, kun ei siima ole jatkuvasti jaloissa solmussa. Itse rakennettuna se vaatii tosin vielä kovasti kehittelyä, mutta helpotti kalastusta jo huomattavasti.

Tulipahan tilattua muutama pussi Akitan väkäsettömiä larva- ja uppoperhokoukkuja testattavaksi taimen.comista. Saa nähdä onko noista sitten mihinkään... Hieman huonoa meinaa tuo tarjonta olla väkäsettömien koukkujen osalta täällä Suomessa olla. Knapekin koukkuja kyllä löytyy, mutta eipä sitten paljon muuta. Ulkomailta nuo joutuu melkeimpä tilaamaan. Olen koittanut Hanakin koukkuja etsiä nettiputiikeista, mutta ei ole vielä missään vastaan tullut...

2 kommenttia:

Harri Hytönen kirjoitti...

Tuolta Hanakeja :

http://www.czechnymph.com/en/index.php

Pauli Salmela kirjoitti...

Kiitoksia! Olin jo unohtanut kyseisen kaupan. Joskus kesällä tuli tuolta koukkuja etsittyä...