Kesän ensimmäiset kipailut oli sitten tänä vuonna 10.5. Keuruun Valkeisella. Meikäläisen ensimmäiset pelkästään järvikisat. Mikä on kyllä hieman outoa, sillä sen verran monena vuonna on tullut kisoja kierrettyä. No tästähän on mukava lähteä näitäkin kilpailuja kiertämään. Ennen kuin kerron enempää kilpailuni kulusta, niin kerrotaan muita kuulumisia viikonlopulta. Perjantaina tulin erittäin ärsyttävään flunssaan. Ei niin että olisi kilpailemista estänyt, mutta jatkuva yskä ja nenän vuotaminen hieman häiritsivät. Perjantaina piti käydä ensimmäinen järvireissu heittämässä Ahvenlammella, kun sieltä olivat jäät sopivasti pois seilanneet, mutta se siirtyi lauantaiksi. Keli on sitten lauantaina todella kurja, sillä tuuli todella kovaa ja vettäkin ajoittain tuli. Kolmen tunnin luvan jaksoin rannalla palella, mutta yhtään kalaa ei rannalle asti tullut. Yksi siika irtosi buzzerista ja kaksi muuta kävi kopaisemassa. Pinnassakin näkyi muutama kala, kunhan tuuli välillä rauhoittui.
Reissun jännittävin anti oli ehdottomasti se kun saukko ui aivan vapani alitse. Ihmettelin ensin että meneepä siinä iso kala, mutta kunhan se päänsä käänsi niin saukkohan se siinä möllötti. Säikähti "hieman" kun tajusi, että joku hullu on tullut tällä ilmalla ongelle...
No nyt itse siihen Valkeisen karsintaan. En kovin suurin odotuksin kilpailuun lähtenyt, lähinnä vain harjoittelemaan tätä niin ihanaa järvikilpailua. Koko päivän tuuli todella kovaa ja se vaikeutti osaltaan kalastusta. Tai toi ainakin oman lisämausteensa... No ensimmäiselle jaksolle veneeseen kaveriksi Vainion Ville. Päätettiin lähteä lähtörannasta vasemmalla olevan niemen laidasta ja siitä sitten katsoa miten homma lähtee käyntiin. No hyvinhän se lähti, nimittäin neljännellä heitolla otti kirjolohi pinkkiin liitsiin ja tuli vielä haaviinkin. Hyvin alkoi kilpailut ja odotukset olikin varsin korkealla tämän jälkeen.No ei jatkunut kalastus vain yhtä hyvänä. Vaikka vaihdettiin paikkaa välillä ja kalastetiin sieltä mistä muutkin, ei tullut meikäläiselle enempää kontakteja kaloihin. Ville sai yhden pienen kirjon ja karkuutti toisen, joka tosin oli ulkoa kiinni... Sijoitus oli ryhmän toiseksi viimeinen, sillä kalaa oli noussut porukalle varsin hyvin Pirkkalaisen Jannen pitäessä keulaa kahdeksalla kalallaan.
Toinen jakso ja venekaveriksi Ilveksen Markku. Päätettiin lähteä aivan järven toisesta päästä jonne tuuli ei käynyt kovin kovana. Kellumista tyvessä n.15min ja paikan vaihto, kun tapahtumia ei tullut. Lähdettiin driftaamaan järven vastarannan suuntaisesti, niin että päästäisiin erään matallikon päältä lopulta kalastamaan. Ei kauaa ehditty heitellä kun pinkkiin blobiin otti kala. Nopeasti haaviin ja kalastusta jatkamaan. Taas hieman pidemmän aikaa hiljaista, mitä nyt Make sai kirjolohen boobyllä ja komean siian mustalla liitsillä. Päätettiin vetää uusi drifti samasta paikasta, koska tapahtumia oli kuitenkin. Aika kauan oli hiljaista, kunnes tultiin aivan matalinkon päälle, josta Make sai kirjolohen ja minä heti perään toisen. Pinkillä liitsillä jälleen. Taas jakso ohi eikä paljoa parannusta tullut... Ei ollut tapahtumiakaan enempää kuin nämä kaksi, joten ei nyt karkuutuksiakaan voisi syttää. Pirkkalainen taas jaksovoittoon seitsemällä kalalla.
Kolmas jakso ja venekaveriksi Hyvösen Kalle. Lähdettiin samoilta paikoilta kuin viime jaksolla. Penkan päältä tuli sitten tärppi joka haavissa paljastui siiaksi, joka oli päättänyt oranssin liitsin olevan kelpo välipalan. Siihen sitten tapahtumat jäivätkin, mitä nyt Kalle sai aivan loppuminuuteilla yhden kirjon. Ei taaskaan korkealle tuo kala riittänyt sillä Suomisen Jarkko vei jakson kuudella kalalla.
Loppujenlopuksi olin kilpailun viimeinen... Eipä nyt hurrata voi vaikka kaikilta jakosilta kalaa tulikin. Tyytyväinen olin kuitenkin siihen ettei hirvittävästi tullut sählättyä, mitä eniten pelkäsin, vaan varsin rauhallisesti tuli vedettyä kilpailu alusta asti. Kilpailu kaatui kuitenkin ehkä siihen, ettei kertaakaan tullut käytyä varsinaisella hotspotilla josta eniten kaloja kilpailun aikana tuli. Jotenkin sitä sai uskoteltua itselleen, että kyllä sitä kalaa muuallakin on... Kyllähän sitä oli, mutta ei tarpeeksi!
Kärkikolmikko oli kisassa seuraava:
1. Pirkkalainen
2. Suominen
3. Vasu
Tästä on kuitenkin mukava lähteä jatkamaan kisakautta ja kohti niitä kilpailuja joista OIKEASTI olen finaalipaikkaa hakemassa. Seuraava kilpailu onkin sitten edessä 30.5. oleva Perhonjoen kisa. Paljon on vielä hommaa ennenkuin tuo päivä koittaa!
Parin viikon päästä on ohjelmassa Antti Sorron heittokurssi, josta varmasti tulee uutta asiaa siimankäsittelyyn, joka varsinkin noiden kahdenkäden vermeiden osalta on meikäläisellä ollut aika retuperällä...
2 kommenttia:
Meikä voitti vikan jakson kuudella kalalla \o/ Villellä oli pituuspisteitä hiukan vähemmän :)
Justiinsa. Pitääpä korjata asia tuonne tekstiin... Onnittelut muuten hyvin menneestä kisaviikonlopusta!
Lähetä kommentti