keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

101 Caddista

   Hieman perhosidontaa välillä. Caddis on yksi parhaita pintaperhoja jota on tullut vuosien aikana uitettua. Harmittavasti kyseinen perho on yksi maailman ärsyttävimpiä sitoa. Sotkua, karvasilppua tylsyneitä saksia ja verisiä sormenpäitä tietää tämän perhon sidonta. No pakko se on parin vuoden välein kuitenkin askiin sitoa uudet Caddikset hajonneiden, kadonneiden ja varastettujen tilalle.
   Peurankarva pöllysi melkein pari viikkoa ja otsikossa mainitut 101 Caddista olivat valmiit. Sidoin perhot ns. Nyblomin malliin, eli hieman hoikemmalla rungolla ja laskuvarjohäkilällä. Kaikki nämä eivät tietenkään omaan käyttöön tulleet, vaan ainoastaan 30kpl jäi omaan rasiaan ja muut lähtivät sitten kavereille ja myyntiin. Varsin mukavasti näillä olikin kysyntää.

Caddiksiä

Priimaa Cädärimateriaalia
   Karvaahan näihin perhoihin on saanut menemään todella paljon ja useamman kaupasta ostetun palan kynin tyhjäksi. Onneksi sain Tuomakselta erittäin laadukasta kaurista ja peuraa isot palaset niin ei ihan heti pääse loppumaan kesken.

   Yksi syy näin ison satsin sitomiseen oli myös tarkoitus rahoittaa näin uuden vavan osto. Tänään sainkin sitten tuon kepukan käteeni. Paljon kehuttu Flextecin Streamtec #3 10'. Pienen hetkuttelun jälkeen on pakko rakastaa tätä vapaa. Tuntui todella hyvältä ja uskoisin että juurikin täydellinen vapa kevyeen nymfikalastukseen. Vapa pääseekin heti testiin, kun lauantaina on tarkoitus käydä katsomassa Raivion tilanne näin parhaan sumukorentokauden jälkeen.

4 kommenttia:

Nukarin larvastaja kirjoitti...

Moro!

Mitäs peuratuppoja noi on tossa kuvassa saksien ja hakaneulan välissä?

Itellä kanssa toi flextec 10´ #3, tykkään kanssa larvastella sillä.
Mutta kasaamiseen saisivat hieman enemmän panostaa, ekassa kepissä alkoi ekalla kerralla kahva liikkumaan, meni takuuseen, nyt tämän kauden ekalla reissulla tässä takuuvavasta irtosi kelan kiinnityksen yhteydessä se kelakiinnikkeen tyvi... En jaksanut lähettää taas takuuseen, liimasin epoxilla kiinni.

Ei muuta kuin kireitä siimoja 2016!

Pauli Salmela kirjoitti...

Ne on niidä Caddisten "aihioita". Tuosta sitten leikellään ylimääräiset pois niin saadaan se tiivis karvarunko esille.

Toivotaan että olisi sattunut hyvä kappale meikäläiselle. Mielenkiinnolla kyllä odotan et pääsee kunnolla sitä testaamaan.

Nukarin larvastaja kirjoitti...

Moi, Niin ajattelin että taitaa olla caddisaihioita, mutta miten ne on tehty?

Pauli Salmela kirjoitti...

Tuossa on hyvä video tuosta tekniikasta jolla runko sidotaan:

https://www.youtube.com/watch?v=V2GR80T-T0Q